Kuukausi: kesäkuu 2010

Apatheiaa ja talouskutistusta

Apatheiaa ja talouskutistusta

Kuuntelin illalla radiosta mielenkiintoista keskustelua onnellisuudesta Uusi Musta-ohjelmassa. Keskustelijoina olivat mm. Jari Sarasvuo ja Olli Alanen. Ohjelmassa tultiin jälleen kerran siihen tulokseen, että raha ei tee onnelliseksi tietyn rajan jälkeen. Eli perustarpeiden tyydyttymisen jälkeen. Se mikä taas tekee onnelliseksi on mielekäs tekeminen. Kuluttaminen ei ainakaan tee onnelliseksi, vaikka shoppailusta voi saada välillä samantapaisia hetkellisiä ja nopeasti ohimeneviä kiksejä mitä muistakin huumeista. Onnellisimmillaan olen kuitenkin apatheian tilassa, eli stoalaisittain (buddhalaisittain) haluamatta sellaista mitä ilman en voisi olla. Apatia tarkoittaakin siis tunteiden hallintaa eikä mitään pitkänaamaista tylsämielisyyttä. Sotaa Apatheiaa vastaan ei siis tarvitse käydä!

Olen aina ihmetellyt sitä miksi talouden pitää koko ajan kasvaa. Miksi yritys tekee tappiota, jos sen voitto on edellisvuotta vähemmän, vaikka olisi vielä kuitenkin voittoa! Yrittäjänä minulle ei ole koskaan avautunut kasvun mielekkyys. Olisi tietysti hienoa pystyä työllistämään joku muukin kuin vain itseni, mutta yrittäjyys on ollut itselleni vain tapa tehdä työtä, joka on mahdollisimman mielekästä. Saan tehdä miltei sitä mitä haluan.

Taiteen osuuden lisääminen työssäni on elämäni muuttamista entistäkin mielekkäämmäksi. Prosessi voi johtaa entistäkin vähäisempiin tuloihin, tai sitten maailma muuttuu ja aineettomalle aletaan antaa enemmän arvoa mitä aiemmin. Arvoja on tähän asti mitattu aineella ja omistamisella – kultaharkoissa! Tulevaisuuden arvot mitataan terveytenä, elämyksinä, yhteisenä aikana, luovuutena, ilona ja kykynä leikkiä. Bonuksia saadaan siitä, miten paljon on pystynyt vähentämään kulutusta, miten paljon on pystynyt kierrättämään tai säästämään luonnonvaroja.

Käsillä tekemisen onnellistavaa vaikutusta ei pidä unohtaa, vaikka virtuaalimaailmasta tuleekin arkipäivää. Uskon, että kaikkein vanhin viestintä on ollut telepaattista, sanatonta hiljaista tietoa, joka on ollut kaikille yhteistä. Nykyinen, tosin toistaiseksi hyvin epätasa-arvoinen, tietoyhteiskunta lähestyy tätä yhdistämällä ihmisiä verkon kautta. Pian verkko käy tarpeettomaksi ja ihminen on vain yksi kokonaisuus, joka tietää ilman mediaa mitä tapahtuu missäkin. Itse asiassa ihmiskunta valaistuu. Minkäs sille voi! Auts.

Käsin piirtäminen ja maalaminen tulevat siis kulkemaan mukana työssäni. Mutta ehkä teen näistäkin tuotteista jaettavampia virtuaalimaalauksia, eli maalaukset siirtyvät mp4-tiedostoina kännyköihin tai edullisina vedoksina tai screenversioina ihmisten huusholleihin.

Pari kuukautta sitten lukemani kaksi erinomaista kirjaa John Naishin Riittää jo ja Kari Ojalan Irti tavarasta, ovat olleet loistavia viitoittajia valitsemallani tiellä. Pyrin mahdollisimman aineettomaan ilmaisuun taiteessani. Se tarkoittaa ensisijaisesti vedoksia tai ladattavia tiedostoja. Television kohdalle tulee taidescreen, johon voi mielialan mukaan vaihtaa teoksen. Olen etsinyt screenbisneksistä yhteistyökumppania, mutta en ole vielä tavoittanut. Yksi on ollut hiukan kiinnostunut, mutta ei vielä tarpeeksi.

Postikorttibisneksiä

Postikorttibisneksiä

Hieman puolikuntoisena on muutama päivä vierähtänyt. Dekkareiden ja punkan kanssa seurustellen. Ja välillä työasioita mietiskellen. Äikään Jyrki kävi täydentämässä postikorttivarastojaan myös minun korteillani ja totesin, että joitakin Arkaaisia postikorttiaiheita pitää painatuttaa lisää ja että Mayu Alpacas-korteille olisi nyt mahdollista saada ainakin muutamalle arkkitilaa. Sannan kanssa ollaan suunniteltu yhteisiä apajia alpakka-aiheilla, eli Sannan alpakat, minun kuvat ja Nasan avaruudet. Nasaltakin on lupa saatu, joten nyt olisi aika muutama malli painatuttaa.

Samalla muistin, että minulla on muutama puolitiehen viety enkeliaihe. Enkelit ovat olleet vain niin ällön pyhimysmäisiä, että olen ottanut niihin tietoisesti etäisyyttä. Liika makeus ei ole nam. En ole muutenkaan mikään enkeli-ihminen, mitä nyt harvase päivä törmään ihmisiin, jotka tekevät enkelin töitä olemalla ihmisyyden peilinä. Tukena ja turvana. Yhtälailla jokaikinen kadun pummi ja pultsarikin ovat heitä – siis enkeleitä, joissa on yksi osa pyhää ja loput sitten jotakin mitä mieli on päälleen pistänyt.

Aion uskaltautua nyt kuitenkin julkaisemaan muutaman enkeliaiheisenkin kuvan. Ensin tässä blogimerkinnässä yksi, ja sitten odotan tuleeko hirveitä yökkäilyaaltoja palautteena ja sitten painoarkille vaan!

Nyt on sen verran parempi vointi, että voisin lähteä Astuvansalmen kalliomaalauksia ihmettelemään. Ovathan ne vieläkin katsomatta ja kuvaamatta.

Maan-korvessa-kulkevi-sutosen-tie

Solutapaaminen

Solutapaaminen

Eilen osa meistä Sammon Takojista kahvitteli ja päivitti tilannettaan Rhea-laivalla satamassa. Paljon oli taas tapahtunut itse kellekin meistä. Monenlaista prosessia, haastetta ja kriisiä. Toisten kautta huomaa paremmin myös sen, mitä itse on tullut tehneeksi. Mistä johtunee se, että koko ajan pitää itseään ainakin jonkun verran laiskana ja että pyrkii syyllistämään itseään siitä, että ei ole mukamas saanut mitään aikaan. Kaikesta syyllistämisestä ja itseruoskinnasta huolimatta, on tapahtunut todella paljon asioita.

Omalla kohdallani kehityshaasteen otsikko on selkeytynyt. Se on Artmp4. Aleksin mukaan sellaista kehittelee moni muukin. Tosin minä en siitä ole kuullut, mutta yleensäkin ihminen on kollektiivinen koneisto ja samanaikaisesti tehdään samantapaista ajatustyötä yhtäällä jos toisaallakin. Olenkin sitä mieltä, että on vain yksi ihmisyys, josta me olemme vain osasia.

Totesin eilen ryhmällemme, että minä olen nyt enemmän ”uskossa” kuin bisneksessä. Koska uskon enemmän siihen, että minun on hyvä suunnitella juuri nyt tätä edullista, kaikille jaossa olevaa kännykkäänkin tai vastaavaan ladattavaa audiovisuaalista tuotantoa. Oikeastaan en ole vähääkään huolissani kassavirroista, katesuunnitelmista tai ansaintalogiikasta. Minua kiehtoo ajatus tehdä jotakin ja jakaa se jokin. Toisaalta haluan tehdä kaiken sen mitä teen, juuri niin hyvin kuin taidan.

Siis, uskokaa tai älkää: raha kasvaa puissa! Meidän tulee vain noukkia se sieltä – omenina, banaaneina, kirsikoina.

Lukupisteitä. Hmmm. Niitä saattaisin nyt ottaa esim. Jokapiraatinoikeus kirjasta, Vaativa kuvankäsittely kirjasta, David Hewsonin parista dekkarista, joiden kannet ovat työn alla – A season for the dead ja The Villa of mysteries. Kolmelta Rooman-kuvausmatkalta ovat kuvat nyt erinomaiseen ja hyödylliseen tarpeeseen. Tämä tiedoksi myös verottajalle, joka on matkat minulle verovähennyksinä suonut! Verovirasto onkin yksi parhaita toimeksiantajiani tänään. Eivät maksa pimeässä, mutta maksavat taatusti tehdystä työstä. Ovat toimeksiannossaan jämptejä ja tekevät kiitettävästi oman osuutensa. Asiakkaallakin kun on osuutensa yhteistyössä ja palvelutehtävissä. Kuka palvelualan ammattilainen jaksaisi aina hymyillä tosi vittumaiselle asiakkaalle!

Tänään pääsen mökille, missä on pienet tyttöpuoliset lapsen lapseni ja osa vanhemmistaan. On minulla hyvä ja rikas elämä. Täysi ja antoisa!

PS. enpä päässytkään, huomasin olevani kuumeessa ja kurkkukivussa. Ohhoh! Kaikkea sattuu. Joudun lepäämään keskenäni dekkareiden parissa.

Julkaistiin jo!

Julkaistiin jo!

Uudet sivuni julkaistiin jo 10.6.2010 klo. 15.12! Samalla totesin että siirto epäonnistui! Että jäljellä oli ainoastaan visuaalinen ilme! No mikäs siinä, eihän siinä mennyt kuin vajaan vuoden työ taivahan tuuliin. Tosin suurin osa siitä suunnittelua ja Uni-sarjojen fiilausta  ja uusien teoksien tekemistä.

Sivustolle tulee kaikki se, mitä opin Creadan aikana ja osa siitä mitä teen nyt Sammon Takojissa. Aikataulu ei ole ollut  ihan suunnitellun mukainen, mutta kuten kaikkiin projekteihin, tähänkin on tullut useita suunnan muutoksia.

Ensimmäisessä versiossa kauppaani oli vaihtoehtoina myös canvas-taulut ja julisteversiot. Uusimpaan niitä ei  tule, mutta on mahdollista kysyä eri vaihtoehtoja. Esimerkiksi Urbaani-sarjan teosten olen huomannut toimivan suurjulisteina tehokkaasti. Kaupan kautta voi siis tilata ainoastaan valokuvavedoksia, jotka ovat käsin signeerattuja. Muutamista teoksista olen painatuttanut myös postikortteja. Niitä, kuten muutakin materiaalia, tippuu kauppaan pikkuhiljaa. Niin paljon vain häivähti bittien paratiisiin! Sellaista se elämä on: yksi pieni häivähdys eikä mitään enää ole! Ehkä pieni savuvana.

Uniikkeja maalauksiani lisäilen myös pikkuhiljaa. Niiden kanssa pitää vain tehdä sama, mitä tein Uni-sarjojen teoksillekin: arkistoida ja järjestellä. Numeroida ja mapittaa. Mikäs sen luovempaa puuhaa.

Oiva-oivallutuspakka, jossa on terapia ja virikekäyttöön tarkoitettua vahvasti tunnepitoista kuva-aineistoa voi tilata myös yksittäisinä  A6-kokoisina kuvina. Tätä sarjaa on testannut mm. Eeva Lehtovuori Sanat- ja Sinä kirjallisuusterapiakursseillaan. Saimme hyvää palautetta kuvien käytöstä. Nyt kuvastoa testaa Ensikotien päihdeäiti-ryhmän vetäjä Tarja Kekki.

Melkoisen tovin mietin myös kieliversioita, mutta päädyin sekakieleen, eli oletan, että suurin osa suomalaisista asiakkaistani ymmärtää englantia. Itsehän en osaa kumpaakaan, mutta sujuvasti tulen ymmärretyksi melkein missä vain. Jos en muuten niin sitten piirrän! Oletan, että asiakkaani osaavat käyttää myös sähköpostia ja puhelinta esittääkseen mahdollisia lisäkysymyksiä. Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiinne!

Blogin kirjoittamiseen in English en edes kuvittele ryhtyväni. Se olisi aivan liian hauskaa ainakin sitä äidinkielenään puhuville, kuten totesin jo takavuosina kirjeenvaihdossa Johnin kanssa. Hän sai nauraa itsensä läkähdyksiin virheilleni! Mutta ei elämä ole mikään naurun asia! Tämä pitää ottaa ihan kirotun vakavasti.

Maksutavat. Tämä on tuottanut erityisen paljon ongelmia! Kauppani on tehty ilmaisella wordpress-pohjaisella e-commerce-ohjelmalla, johon Checkoutista ostamani pankkipalvelukoodaus ei sitten sopinutkaan. Painikekoodausta ollaan tekemässä. Eli pankkipainikkeet tulevat myöhemmin. Sen ajan tilalla on PayPal, jonka käytön ainakin amerikkalaiset taitavat, mutta olen minäkin sitä oppinut käyttämään. Sen näkee Visa-laskuista!

Videoprojektit ovat sitten asia ihan erikseen. Eli videon puolella olen vielä untuvikko, mutta tiedän millaisia videokoosteita jatkossa haluan tehdä. Visuaaliset käsikirjoitukset ovat päässäni. Olen hankkinut myös asiaankuuluvaa välineistöä liikkuvaa kuvaa varten ja intoa liikuttaa kuvaa (tosin hitaasti) on tuhdisti enemmän kuin aikaa ja taitoa tällä hetkellä. Mutta siinäkin, kuten elämässä muutenkin, aika ja kantapääkoulu opettavat.

Hinnoittelu on aina kaikkein vaikeinta. Erityisesti kun on kyseessä taide. Vielä vaikeampaa kun olen sielultani piraatti ja haluaisin, että kaikki kulttuuri olisi kaikille ilmaista. Juuri siksi olen liittynyt myös ensimmäistä kertaa elämässäni puolueeseen – Suomen Piraattipuolueeseen. Kannatan hartaudella heidän ajamaansa kaikille yhteistä avointa tietoyhteiskuntaa ja asetun varmasti vielä kansanedustajaehdokkaaksikin, jahka taiteellinen urani alkaa olla loppusuoralla.

Seuraavaksi aion kehittää mp3-tyyppistä parin minuutin taidepläjjäystä, jonka voisi tilata esimerkiksi euron hintaan kännykkään. Tuotenimi on artmp4. Saa varastaa. Kaikki on kuitenkin yhteistä. Ainakin kun on kyse pääomasta. Vai mitä Marx?

Kiitos myös kaikesta antamastanne palautteesta. Odotan sitä kiihkeästi!

Theme: Overlay by Kaira Extra Text