Taideprojekteista

Kolin näyttely on yhäkin meneillään, vaikka Luontokeskus olikin pari viikkoa marraskuussa kiinni. Minulle jäi avajaisten jälkeen suhteellisen mukava fiilis näyttelyn kokonaisuudesta, vaikka jos minulla paljon rahoja olisi – olisivat kehykset laadukkaampia ja kaikki samaa lajia. Nyt on pieniä eroavaisuuksia näissä muutenkin halpiskehyksissä. Jotta sain ostetuksi kehyksiä, vedostettua teoksia ja aikaa valmistaa kokonaisuuden, otin autolainan, tosin auto jäi vaihtamatta, sillä suurin osa siitä lainasta meni näyttelyn kustannuksiin.
.
Eli tällaista on elää ”vimmaista taiteilijaelämää”, tehdä sitä mitä haluaa ja näyttää sitä vielä muillekin. Miksi tehdä kuvia, jos niitä ei jaa kenenkään kanssa!
.
Arkaaisten Unien sarjan koen olevan tällä hetkellä päätyöni, vaikka ansaitsen sillä keskimäärin tonnin vuodessa ja kulut ovat sitten ihan toista luokkaa. Mutta palkitseeko tarpeeksi se, että taiteellinen työskentely on juuri sitä mitä haluan tehdä, että se on sisäinen – jos ei ihan pakko – niin ainakin kutsumukseen verrattavissa oleva asia. Usein kyselen itseltäni – kamoon hei, mitä järkee? Mutta en osaa tehdä muuta. Enkä halua. Joten tässä ollaan, enkä käy valittamaan enempää kohtaloani.
.
Digital Arts lehti Lontoosta halusi esitellä tuotantoani Showcase sivuillaan. Siitä olen iloinen, vaikka lehteä lukevatkin ennen kaikkea kollegat. Eli taideyrittäjälle tämä on markkinointia kivalla eityrkyttävällä tavalla.
.
Olen tehnyt tietoisesti myös Facebookissa rajoittamatonta ystävähaalintaa markkinointi mielessäni.
.
Olen myös opetellut tykkäämään sanasta markkinointi ja teoista, jotka sisältyvät markkinointi-otsikon alle. Joe Vitalen mukaan markkinointi ei ole oikeastaan muuta kuin sitä, että kerrot toisille siitä, mistä olet innostunut! Ja minähän olen kuvien tekemisestä ihan järjettömän innoissani! Kirjaimellisesti JÄRJETTÖMÄN. Yksikään materialistisesti järjellinen henkilö ei sijoita näin paljon siihen, että saa tehdä mitä haluaa.
.
Laitoin jälleen kerran myös yhden apurahahakemuksen. Tällä kertaa Pohjois-Savon taidetoimikunnalle. Ihmiset voittavat lotossakin!
.
Seuraavaksi on vuorossa Kuhmoisten kirjaston galleria, jonne vien Arkaaiset Unet melkein samassa kokonaisuudessa kuin mitä ne ovat Kolilla. Tosin muutamia uusia teoksia sinnekin tulee ja av-osioon tulee muutoksia ja pari pienempää uutta teosta. Tervetuloa avajaisiin 2.1.2012 klo. 16.00.