Monenmoista kummajaista

Jokaisen blogimerkinnän voisi nyttemmin aloittaa lauseella: eipä ole tullut kirjoiteltua tätäkään piiiitkiin aikoihin. Päivittäinen blogittaminen ei tunnu muutenkaan sopivan meikäläiselle, mutta silloin tällöin merkintöjen tekeminen tuntuu ihan luontevalta.

.

Isän tilanne ei juurikaan ole muuttunut, mutta toivossa eletään, että elokuun loppupuolella hän saa uuden aorttaläpän ja sen jälkeen elämä hiukan helpottuisi. Isäni sairastaminen on vienyt ajatukset myös omaan terveydentilaani, josta tulee mieleeni visio: liipasin ohimolla. Kaikki mahdollisuuteni periä erinäisiä sydän- ja verisuonitauteja plus muitakin sairauksia kun ovat tilastojen mukaan isohkot. On ylipaino yhdistettynä alikuntoon ja sitkeässä istuva laiskuus säännölliseen sitoutumiseen itsehuollossa, jotka yhdessä aiheuttavat pistoolin piipun osoittamisen ohimooni. Jostakin syystä en kuitenkaan ihan satasella usko edes lääketieteeseen, vaan olen taipuvaisempi uskomaan asenteisiin ja uskomiseen tautirintamallakin. Mikä lieneekään totta, mikä lääkefirmoille eduksi ja mikä omaa pakoa elämästään vastuunottamisesta. Kukaan toinen ei kuitenkaan ole koskaan onnistunut nostamaan minun kuntoani!

.

Toisaalta, jos nyt oikein jossitellaan, niin itsekenenkin elämähän voi päättyä koska tahansa. Ja jos vielä henkiseksikin  herkeäsin, niin fataalisti uskon kaikella olevan aikansa. Mutta itse voi kyllä tavattoman paljon vaikuttaa omaan hyvin- tai pahoinvointiinsa. Omakohtaista kokemusta on molemmilta saroilta. Viime aikoina pahoinvointia on lisännyt ehkä ihan perisuomalainen negatiivisuuden vitsaus. Olen herkästi nähnyt asioiden huonomman puolen kärkkäästi ensimmäisenä. Lasi on joko puolillaan täysi tai tyhjä. Yltiöpositiivisuus joskus pukkasi ärsyttelemäänkin, mutta nyt olen tosissaan alkanut uskoa, että omalla asenteellani vaikutan aivan kaikkeen olemiseeni. Asennevammaa sekin, jos olen nähnyt tämän kesäksi kutsutun jotenkin hankalammaksi ajaksi kuin muut! Mutta onko kostea ja paljovetinen huonompi kuin kuivan pölisevä?

.

Jos positiivisia muistoja tältä kesältä tähän merkitsisin, niin lasten lasten vierailut ovat olleet yksi parhaimmista paloista, vaikka välillä olen oikeasti väsynyt ja minusta tuntuu, että en enää pysy näiden perässä. Tai perässä pysyn – hiukan liiankin kaukana! Myös paikallisen kameraseuran kuukausittaiset tapahtumat ovat ilahduttaneet. Ovat nämä savolaiset kovasti mukavia. Samoin useiden ystävieni, ex-miniöiden yms. sydäntäni lähellä olevien kohtaamiset ovat lämmittäneet. Luonnon ihmeet ovat olleet jälleen lukuisat ja niitä tulee turhankin tiiviiseen tahtiin Pohjolan lyhyessä suvessa. Sain tilaisuuden vierailla myös Jäämeren rannalla, tosin hiukan holotnaisissa olosuhteissa, mutta Jäämeren karu maisema on niin syvälti hengellinen kokemus itselleni, että kerran kesässä se olisi saatava kokea.

.

Kuvannut olen kaiken aikaa, mutta en ota enää satoja kuvia. Kuvien määrä ei enää olekaan tärkeää, vaan jokin muu. Ehkä ei laatukaan, vaan tarkoituksenmukaisuus. Tarvitsen tietynlaisia kuvia tietynlaisiin teoksiini. Aivan samoin tarvitsen tietynlaista äänimaailmaa tuleviin videoteoksiini. Näitä suorastaan mykistyttäviä äänimaailman ihmeitä olen saanut purkittaa ystävieni Kirsin ja Jussin kanssa. Niskavillat pystyyn nostattavia saundeja ollaan saatu talteen ja pimeinä syysmyterinä niitä on kiva liimailla yhteen digitaalisesti.

.

Suonenjoen näyttelyn jälkeen tuli hiukan tyhjä olo. Onneksi näyttelyttömän tyhjyyden tilaan laskeutumista avittivat pari pientä yhteisnäyttelyä. Nyt ei ole tiedossa mitään uutta näyttelypaikkaa, paitsi ensi kesän Keiteleen kirjastotilan galleria. Näyttelyjen pitäminen on kallista ja raskasta puuhaa. Joskus näyttelyistä syntyy myös uusia mielenkiintoisia verkostoja ja työtilaisuuksia. Ja töitä tarvitsisin taas kipeästi. Alkavat ruokarahat olla lopussa ja posti toi tänäänkin neljän sadan euron edestä yrityksen laskuja, ja lisää tulee, tiedän.

.

Yritystoiminta täällä ja tällä alalla – enkä ala nyt negatiiviseksi – on hyviä haasteita täynnä. Miten voisin palvella tätä pientä yhteisöä ja mitä voisin tehdä netin kautta ilman pienimpiäkään rajoja. Näitä mietin ja miettiessä voisin vaikkapa mustikkaa poimia.

.

Kiitos kaikille tämän kesän tekijöille tästä elämää täynnä olleesta ajanjaksosta. Liipasin ohimolla tuntuu elämä joskus hiukan liiankin jännittävältä!