Olen opiskellut After Effectsiä. Se on hauska ohjelma, mutta sisältää niin paljon tavaraa, että omaksun sen nähtävästi noin kymmenessä vuodessa. Jos aikaa tulee ohjelmaa opiskella. Kutsumus olisi saada kuvat liikkeeseen ja ääntä mukaan. Sille on olemassa nimikin: mediataide.

Oikeastaan päätin noin reilu puoli vuotta sitten luopua koko taiteesta. Miksi tehdä sitä, koska siitä ei todennäköisesti nauti muut kuin minä itse. Siis sen tekemisestä. Toki siinäkin on kylliksi kriteeriä työstää aiheita kuviksi. Kutoa lapanen tai sukka on iloa myös, mutta jos ei ole yhtään kättä mihin lapasen pujottaa, niin ilo on vain yksinkertainen. Sama se on itselleen taiteen tekemisessä. Sen haluaisi kaksinkertaistaa.

Sitä toivoisi, että sille olisi jotakin käyttöä. Vuodesta 2008 vuoteen 2012 tein määrätietoista tuotekehitystä opiskellessani yritysjohdon erikoisammattitutkinnon aiheena taiteen kaupallistaminen ja kansainvälistäminen, ja samaa jatkoin tuotekehittäjän erikoisammattitutkintoon valmistavalla ajalla. Sitten väsyin. Ei hemmetti. Jos myyn kuusi taulua vuodessa vaikkapa hintaan 150 ekeä… tekee se 900 euroa. Jos pidän näyttelyn, missä on 92 teosta, kuten Suonenjoen Kellarikalleriassa viime kesänä… on se halpiskehyksilläkin jo pari tonnia, ilman vedostuskustannuksia, ilman työpalkkaa, ilman korvausta kuvausmatkoista, kameroista, työkoneista tai ohjelmista. Jokin on siis pielessä. Ja tämä on toteamus. Ei valitus. Tästä voi päätellä jotakin. Olen joko huono taiteilija tai sitten taide ei vaan myy. Saattaa olla niinkin, tai sitten ei. Vakuutan kuitenkin, että olen tätä dilemmaa enemmän kuin pari kertaa miettinyt.

Kun sitten päätin luovuttaa – tiedän, ei luovuttamisesta mitään tulisi kumminkaan tällä päällä ja etenkin jos käpälät liikkuvat – niin alkoi tulla erilaisia taidetilaisuuksia. Tuli kutsu Rovaniemen suuntaan ensimmäinen hotellinäyttely ekspressiivisen taideterapia symposiumin yhteyteen. Olisin saanut  tuohon kansainväliseen ylihuomenna alkavaan symposiumiin osallistuakin, mutta kun sain toisen kutsun: Pietarin Pohjoismaitten ministerineuvoston ja venäläisten astronomiaviikon ”Cosmo Week”  tapahtuman taideprojektiin. En vielä ihan tarkkaan tiedä, mitä siellä teen, mutta teen sitä yhdessä muitten pohjoismaisten  ja venäläisten taiteilijoiden kanssa. Omalla kohdallani se tulee olemaan mediataidetta. Ja saan ryhmän venäläisiä avukseni. Aion kirjoittaa matkasta blogia ja selvittää mitä tuolla rajan takana tapahtuu. Venäjä ja Pietari eivät ihan eksoottisia ole, sillä muutaman kerran olen Pietarissa ennenkin käynyt. Ja todennut, että voisin mennä useamminkin, jos nuo rajamuodollisuudet olisivat helpommat. Ja jotenkin oudolta tuntuu nyt tämä: jossakin ollaan pidetty taiteestani niin paljon, että minut halutaan mukaan kansainväliseen projektiin. Perhana, eihän se olekaan ihan pikkujuttu. Se onkin ihan älyttömän iso juttu minulle! Sillä projektilla on muuten nimikin: space in ancient and contemporary art. Mitäs menin sekoilemaan avaruuksien ja muinaisten kanssa! Tosin veljeilin Nasan kanssa ja nyt onkin vastassa kosmonautti.

Olen kerrannut kalliotaidekirjojani ja etsinyt taas uudelleen kaikista mahdollisista lähteistä tietoa kalliotaiteesta, muinaisuskosta ja kosmologiasta. Viimeinkin sain myös ajalliseksi tilata Anna-Leena Siikalan järkäleen itämeren suomalaisten mytologian. Olen sitä himoinnut sen ilmestymisestä saakka. Kalevalaa olen taas alkanut kuunnella. Jokohan ne suomalaiset unet kohta sieltä tulevat…

Muutamia vanhempia keskeneräisiä teoksiani olen myös loppuunsaattanut. En tiedä ovatko valmiita, mutta milloin mikään on?

Kaikkien koko on A3 ja kaikkien hinta käsinsigneerattuna on 100 € plus postikulut. Ja tuo pöllökuvakin on A3, vaikka olen sitä tänne näköjään pienentänyt vähemmän mitä noita kahta muuta.