Kirjoittajalta Mirja Birgitta

Neljä lisää sarjaan Zen

Neljä lisää sarjaan Zen

Rajatilatapaus 1/5
Nöyriä siveltimenvetoja 1/5
Kuusi 1/5
Liekit 1/5

Zen sarja lisääntyy Pielaveden näyttelyyn 10 uudella työllä. Sarja on syntynyt zenga-taidetta modernisti myötäellen. Koen useimmiten minkä tahansa luovan tekemisen aikana rauhaa ja keskittyneisyyttä, jota voisi kutsua vaikkapa mindfullnessiksi, aktiiviseksi meditaatioksi tai ihan vain arkisesti keskittymiseksi. Materiaalin keruuprosessi Zen-sarjan töihin alkaa tussitangon hiertämisellä kiveä vasten.

Rakastan tekniikkaa. Myös tietokone voi toimia keskittymisharjoituksen välineenä. Haen kaiken aikaa uusia tapoja työstää ja yhdistellä kuviani. Kaikkein eniten minua kiehtovat prosessit, missä yhdistyvät ikivanha ja tuorein tekniikka. Erityisen hyödyllinen tämä maailmaan yhdistävä laatikko on, jos täältä pystyy kaivamaan myös ikivanhaa viisautta ja taitoja. Kaikkeuden coctail on rajaton ja kaoottinen. Joudumme  jatkuvasti elämään epävarman informaatiovirran keskellä ja tekemään henkilökohtaisia valintoja. Kiinnostavinta minusta onkin juuri epävarmuuden esteettisyys, arvaamattoman aistimus.

Nämä siis entiseen tapaan kehyksissä 70 x 50 cm. Kuvan koko noin A2. Suomessa hinta 220 €. Korkealaatuisille 200-vuoden kestoa luvatuille materiaaleille.

Hasardihommia

Hasardihommia

Lankoja 1/5

Kuvittaja, visualisti, prosessin hoitaja, lakaisukoneen kuljettaja?

Kaikki taiteilijat ovat yrittäjiä, nekin jotka eivät tiedosta sitä. Kaikki yrittäjät eivät silti ole taiteilijoita. Taide on viestintää, vaikka kaikki viestintä ei olekaan taidetta. Mikä on ihminen, jolla on viestinnän opinnot ja paljon kuvia myytävänä?

Monimutkaiseksi taitelijan elämän tekee se, että tuotannolla tulisi elättää itsensä. Ollakseen arvostettua, taiteellinen tuote ei saa kuitenkaan olla kaupallista. Taiteen tekemisen itseisarvona pitävä jatkaa kuitenkin aina tekemistään, vaikka elämä ja olosuhteet tarjoaisivat kurjuutta ja köyhyyttä. Ei luovuus silti välttämättä tuskaa vaadi, vaan saattaisipa leppoisissa ja taloudellisesti turvatuissa olosuhteissa syntyä sellaista tuotantoa, jota ihmiset mielellään ympäristöönsä sirottelisivat.

Yhteiskunta on tullut hätiin ja kehittänyt konseptin, missä jaetaan apurahoja ja arvostusta. Akateeminen eliitti mittaa, määrittää ja arvottaa. Erottelee hyvät huonoista, jyvät akanoista, ehkä jopa teorian käytännöstä. Lopulta ovat leireissään apurahan saajat ja ilman jäävät. Konsepti on vanhanaikainen, lannistava ja epädemokraattinen eikä rohkaise itsenäiseen yrittämiseen.

Onneksi viime aikoina on myös taiteilijoille alettu opettaa yrittäjyyttä ja oman työn markkinointia. Taiteilija tuskin tämänkään tietämyksen jälkeen luo määrätietoisen laskelmoidusti vain kohderyhmän tiukasti analysoidut mieltymykset mielessään. Vain harva teos syntyy ja elää vain itselleen. Useimmat niistä on tehty yleisölle, erilaisiin tiloihin ja tietoinen –  tai ainakin tiedostamaton – motiivikin lienee ollut taustalla.

Kuvittaja, viestinnän ammattilainen vaiko taiteilija – ehkä sittenkin varis?

Kuulun Kuvittajiin. Se on hyvä järjestö. Kuvittajan ja taiteilijan ero on siinä, että kuvittajalla on tarkkaan harkittu viesti. Yleensä se on asiakkaan antama ja välitettävä asiakkaan valitsemalle kohderyhmälle. Taiteilijalla on viesti – itseltä yleisölle. Terapiakuvien viesti tulee omalta alitajunnalta itselle. Taide on viestintää, missä kaikki viestintätavat ovat jollakin tapaa mukana. Kaikki viestintä ei silti ole taidetta.

Olen toiminut viestinnän ammattilaisena vuosia, graafisen suunnittelun yrittäjänä 19 vuotta ja omaa taidetta olen harrastanut 45 vuotta, pitänyt kymmeniä näyttelyjä, osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin ja opiskellut asioita itsenäisesti. En voi kuitenkaan käyttää ammattinimikettä taiteilija. Tai voin, sillä taiteilija-nimike ei ole suojattu, kuten ei ole muuten arkkitehtikään. Voisin siis pistää käyntikorttiini vaikkapa arkkitehti. Mutta en pistä. On lakattava kuvittelemasta olevansa taiteilija. Ystäväni Liisa ehdotti ammattinimikkeeksi varista, joka on mielestäni kyllä erinomaisen käyttökelpoinen. Jopa huomattavasti sopivampi kuin arkkitehti. Tosin se saattaisi loukata varikseksi nimitettyä lintua. Samaistun kuitenkin aika hyvin varikseen. Pidän sen leikkisyydestä, arkisuudesta ja joidenkin väittämien mukaan myös älykkyydestä. Kyllä varis ainakin ihmistä fiksumpi on, koska ei tapa enempää kuin jaksaa syödä.

Taideyrittäjä on paras nimike

Taideyrittäjä on hyvä ammattinimike myös. Minulla on erikoisammattitutkinto luovan alan yritysjohtamisesta ja toinen erikoisammattitutkinto tuotekehittämisestä. Lähes neljä vuotta yhteensä opiskelin sekä teoriassa että erityisesti käytännössä oman yritykseni kehittämistä taidepainotteisemmaksi Tiimiakatemian uniikeilla opetusmetodeilla eli tiimissä, henkilökohtaisesti valitulla teorialla ja tekemällä. Teoriaa juuri sen verran, kun sitä tarvitsi asioiden käytäntöön toteuttamisessa. Lukutaidon jälkeen melkein kaikki tarvitsemamme tieto löytyy netistä. Kirjatkin sieltä saa näytölle luettavaksi kohtuullista korvausta vastaan. Yhdelle tabletille voi avata maailman kirjastot. Tiedon hakeminen ja sen kriittinen suodattaminen vaatii tietysti erittelyn taitoa. Filosofiaa pitäisikin mielestäni alkaa opettamaan lapsille heti puhumisen oppimisen jälkeen.

Monen asian, elämän tilanteen ja sattumusten summana olen siinä pisteessä vasta nyt, mihin Sammon Takojien (tuotekehittäjäkoulutuksen nimi) koulutuksessa valmistuin vuonna 2012.

Sammon Takojat antoi minulle mielestäni ammattinimikkeen taideyrittäjä, joka ei liene myöskään suojattu. Otan sen.

Prosessin hoitaja olisi myös hyvä ammattinimike

Kuvien tekeminen on itselleni jatkuvaa prosessointia ja toivon mukaan myös kehittymistä sekä siinä että ihmisenä olemisessa. Jos se ei auta minua kehittymään, niin toivoisin että se edes opettaisi minua hyväksymään alituiseen käynnissä olevan muuttumisen.

Prosessointi voi olla myös taaksepäin menevää kehitystä – taantumista. Fyysisesti se onkin sitä – solujen jatkuvaa rappeutumista – hapettumista. Prosessointi on myös loputonta liikettä. Se voi olla pakoon juoksemista tai löytämistä. Sitä tapahtuu ilman pienintäkään dramatiikkaa – junnaavan arkisesti. Joskus kuitenkin kiihdytellään kiitoradoilla. Se voi olla myös itsensä kadottamista ja kaiken yhtenä kokemista. Oma prosessi toisen prosessin sisällä yhtäaikaisesti.

Kuvatkin voivat olla vain kiiltokuvia, tahroja vessapaperissa tai miljoonatauluja museoitten seinillä. Toisten ja itsen jättämiä jälkiä elämän valkokankaalle, joka kuitenkin on aina yhtä tyhjä ja ainoastaan mielemme harhoja heijastava pinta. Tätä vasten ammattinimikkeellä ei ole pienintäkään merkitystä. Se voi olla samanaikaisesti prosessiduunari, tuotekehittäjä, taideyrittäjä, toimitusjohtaja, markkinointivastaava, puhtaanapitotyöntekijä, kirjanpitäjä, kuuntelija, kahvin keittäjä, pyllyn pyyhkijä. Elämän mittaisessa henkisessä koulussa nämä tärkeältä tuntuvat asiat muuttuvat täysin merkityksettömiksi – hasardihommiksi.

PS. Lankoja 1/5 entiseen malliin, eli saatavilla 5 kpl käsinsigneerattuja museolaatuisia (heh) vedoksia. Museolaatu tarkoittaa tässä siis vain sitä, että 200 vuotta luvataan oikeissa olosuhteissa vedokselle kestävyyttä.

Kosminen ikävä

Kosminen ikävä

33 vuotta 1/5

Tässä teoksessa olen yhdistänyt vuonna 1984 tehtyä öljypastellimaalausta (kuva alla) muutaman viime vuoden aikana keräämääni aineistoon.

Kosminen ikävä

Kosminen ikävä, vuodelta 1984. Olen lainannut kuvaan tekstin: ihminen on vain silta, jonka toinen pää lepää solun varassa ja jonka toinen pää kurkottaa tähtiin. En saa selvää kenen lainaus on. Ei kuitenkaan omaa tekstiäni.

Minua on aina kiinnostanut ajan ja paikkojen ulottuvuudet, avaruus, kaiken mittasuhteet. Mielellään kuvaan makrokuvia versus laajakulmia. Digitaalisissa kollaaseissa voin valokuvien avulla yhdistää ajan ulottuvuuksia aivan eri tavalla, mitä voisin käsin tehdyllä materiaalilla. Valokuva on ikuistettu nyt-hetki – tai ainakin muisto siitä. Valokuvan, piirretyn ja maalatun kerroksissa asuu useita vuosia aikaa. Kutsun sitä vertikaaliajaksi. Ajaksi, missä menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat päällekkäin. Ehkä näin kuvatun ajan ulottuvuuden nimi voisi olla ikuisuus. Tai ikuisuuden läsnäolo.

Kosminen ikävä minulla on aina ollut. Tulkitsen sen ikäväksi todelliseen minään, siihen joka on egon kuoren alla ja yhteydessä kaikkiin, kaikkeuteen, koko universumiin ja jokaiseen ihmiseen. Se sama ikävä ajaa ihmiset uskontoihin, turvan hakemiseen, pakokeinoihin raaoista realiteeteista. Ikävän kohdetta kutsutaan myös Totuudeksi,  Jumalaksi, Rakkaudeksi, Ykseydeksi, Valaistumiseksi. Ties miksi. Sitä haetaan, etsitään kiihkeästi ja samalla se piiloutuu yhä syvemmälle. Eräs viisas valtiomies on kerran takavuosina lausunut minulle, että totuutta ei voida etsiä, sitä voidaan ainoastaan paeta. Tämän päivän popuptuote läsnäolo tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että lakkaat etsimästä ja hyväksyt ja alat kokea sen, mitä on juuri nyt meneillään.

33 on numerologiassa mestariluku. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta kaksi kolmosta on tuplaa luovuutta samaisen teorian mukaan. Teoriat ja symboliikat ovat vain uskomuksia,  joista kannattaa, ainakin silloin kun ne ovat negatiivisa ja pelkoa lisääviä, luopua. Kaikki nämä teoriat ja uskomushumpuukit, tiede mukaan lukien, tutkivat ihmisenä olemisen kokemusta – toiset mielen, toiset fysiikan kautta. Kaikelle on sijansa työkaluina. Itse kokeminen on aina kuitenkin oikeaa, sillä se on henkilökohtaista. Uniikkia kaikesta ykseydestämme huolimatta. Tänä päivänä arvostan eniten opettajaa ja gurua, jota kutsutaan kokemukseksi.

Teoksesta 33 vuotta on viisi käsinsigneerattua vedosta saatavilla. Suomessa hinta 220 €. Korkealaatuiset materiaalit. Aikaa kestävät.

 

 

 

Juuri valmistuneita abstrakteja

Juuri valmistuneita abstrakteja

Keltaisia viivoja 1/5
Pinta 1/5
Jatkuvuus 1/5

Jatkuvuuskuvastani pari sanaa. Tehdessäni sitä mietin, miten erilaiset meihin kasvatetut arvot, erityisesti uskontojen tuomat tavat, muokkaavat koko yhteiskuntaa, ihmisyyttä. Miten juuri nyt erityisesti islamin uskon epädemokraattiset arvot saavat julkisesti huomiota. Pitkässä juoksussa, kehityksen helminauhassa, tämäkin aikakausi edistää tasa-arvoistumista, hinnalla, joka muodostuu uskomuksesta, että jollakin olisi oikeus tuhota toinen. Ketään en silti syytä enkä moiti uskomusten jakamisesta kasvatuksessa. Se nyt vaan on tapana, että vanhempien uskomukset siirretään jälkipolville, jotka kapinoivat, mutta siirtävät kuitenkin samat uskomukset hiukan ehkä tietoisemmassa muodossa seuraavalle. Olisi hyvä, jos ihmisille opetettaisiin heti pienestä pitäen kriittistä ajattelua ja filosofiaa, missä vääristyneet uskomukset kyseenalaistettaisiin. Myös kristinusko on saanut vuosien varrella katsoa monta kertaa itseään peilistä. Mikä tahansa uskonto, uskomus, ideologia, joka pitää ihmisen sokeassa, tiedostamattomassa tilassa on syvältä.

Nämä abstraktit teokset ovat olleet työn alla pitemmän aikaa. Julkaisupäiväksi tuli nyt juuri tämä päivä. Kuukausi jouluaatosta. Saattavat näyttää siltä, että olen vain sohaissut menemään. Siitä huolimatta teen aika paljon työtä yhteen teokseen. Materiaalinkeruuhetkestä saakka saattaa aikaa kulua lopulliseen julkaisemishetkeen vuosia.

Tekeillä on nyt myös työ, missä materiaalina on vuonna 1984 tehty maalaus. Se haastaa, enkä tiedä tuleeko koskaan valmiimmaksi. Kuitenkin mukana prosessissa tänään olen. Pähkäilen yhä Firenzeäkin, vaikka se pitikin olla jo kuopattuna utopioitten joukkoon. Onneksi on Pielavesi. Pielavesi is great ja se on totta. Pielavesi comes first.

Teoksista viisi vedosta käsin signeerattuna, museolaatuisille materiaaleille, kevyesti kehystettynä kokoon 70 x 50 cm, hintaan 220 € + pakkaus- ja toimituskulut, ellei haeta paikan päältä.

Kahdet uudet siivet valoa lennättämään

Kahdet uudet siivet valoa lennättämään

Valon Siivet 2 1/5
Valon Siivet 3 1/5

Valo-teema on kulkenut jo usean talven taitteen ajan kuvissani. Mietin miten valo tulee jostakin, kaartelee ja kiertelee, muuttaa muotoaan. Pienistä säteistä isompiin kehriin se tulla tuivertaa. Valo on niin sisäistä kuin ulkoistakin. Se on myös ravintoa. Mikään ei myöskään kasva ilman sitä. Sitä me kaikki tarvitsemme. Kiehtovinta energiaa mitä tiedän. Paljoa en todellakaan tiedäkään, mutta sen tiedän, että tunnen valossa herkemmin kuin pimeässä. Kaikki on helpompaa kesällä.

Valon Siivistä lähtee viisi vedosta käsin signeerattuna, museolaatuisille vermeille, kevyesti kehystettynä kokoon 70 x 50 cm, hintaan 220 € + pakkaus- ja toimituskulut, ellei haeta paikan päältä.

Valon Siivet ja Pielavesi versus Firenze

Valon Siivet ja Pielavesi versus Firenze

Valon Siivet 1/5

Valon Siivet jatkaa Valon Synty-sarjaa. Maalausta, vektoreita, photoshoppaamista, kymmeniä tasoja, kymmeniä yhdistämisiä ja lisätasoja. Siitä ne kuvat syntyvät.

Tiistaina tullut kutsu osallistua kansainväliseen Le Vie Art -tapahtumaan Galleria Mentanan näyttelyssä, alkaa tuntua aivan utopialta. Vaikka en ole vielä saanut tarkempia tietoja, niin sen verran olen ottanut selvää, että se maksaisi maltaita. Ja maltaita minulla ei ole. Jossakin vaiheessa päätin lakata myös hakemasta apurahoja. Viime joulukuussa päätin myös sen, että en hae mihinkään ryhmiin enkä yhdistyksiin, vaan pyrin tekemään kaiken itsenäisesti. En pyydä lupaa minkään tekemiseen, enkä myöskään kenenkään toisen rahoja. Ja jos kuvat lakkaavat tulemasta vapaasti virtaamalla, lopetan koko homman. Virta on kaikille avoinna ja siitä virrasta on hyvä poimia ihan jokaisen.

Firenzen kanssa  samaan aikaan on Pielaveden näyttely. Joten Pielavesi versus Firenze. Pielavesi ei maksa minulle, eikä varmaan tuotakaan. Mutta Pielavesi tuntuu kivalta. Ei ahista, not at all!

Katselin videoita Mentanan näyttelyistä ja minusta alkoi tuntua, että en halua alkaa maksumieheksi seuraavalle näyttelylle, olkoonkin että markkinointi maksaakin aina.

Totuus on, että taiteilijat kustantavat nuo näyttelyt itse, ja samalla gallerioitten toiminnan – sinällään ihan toimiva konsepti. Saattaa olla totta myös se, että niihin oikeasti seurataan tyyppejä kuten minä, eli henkilöitä, jotka tekevät innokkaasti työtään ja haluaisivat ehkä myydä ja menestyäkin sillä. Totta on myös se, että jos haluaa jatkaa tekemistä, on myös myytävä, ja jotta voisi myydä pitää markkinoida. Aivan varmasti Firenzen markkinat ovat paremmat mitä Pielaveden, mutta millainen on hinta saada työtään esille virallisesti hyväksytyn autoritäärisen taiteilijapopulaation keskuudessa. Kiinnostaa kyllä. Mutta ei ole rahaa lähteä leikkimään erityistä.

Pönöegolle tämä teki nannaa. Se niin mielellään olisi kansainvälisesti menestyvä ja kaikkea ihmeellistä ja erityistä. Juuri suuresti pönöttävä egoni on sitä mieltä, että olen näillä pielavetisillä korpimailla pohjasakkaa. En ole. Olen hyvä työssäni, ja se johtuu ihan pelkästään siitä, että minulla on pitkä kokemus alalta. Olen tehnyt ja opetellut asioita. Ja jatkan yhä, koska valmiiksi en tule. Menestystä saa tulla, tai olla tulematta. Pyrin tyytymään olemaan ”vain” onnellinen.

Lopputulema kiihkeän arpomisen jälkeen on: vien jotakin Pielavedelle. En osallistu Firenzeen, vaikka saatan sitä katuakin joskus. Mutta sekä katuminen että sääli ovat sairauksia. Haluan mennä nautinto edellä.

Valon Siivistä lähtee viisi vedosta käsin signeerattuna, museolaatuisille vermeille, kevyesti kehystettynä kokoon 70 x 50 cm, hintaan 220 € + pakkaus- ja toimituskulut, ellei haeta paikan päältä.

 

 

 

 

Lisää valon kanssa pelaamista

Lisää valon kanssa pelaamista

Orbeja 1/5

Tämä teos on jatkoa Valon Synty-sarjalle. Teoksessa olen yhdistänyt ainakin kolmea eri maalausta ja vektorigrafiikkaa digitaaliseksi kollaasiksi. Kuvankäsittelijöille ja visuaalisen viestinnän ammattilaisille nuo termit ovat tuttuja. Olen itsekin erikoistunut ammatillisesti visuaaliseen viestintään. Jotta saan kuvistani juuri sellaisia kuin tahdon, ovat välineeni sekä analogisia että digitaalisia. Se, että käytän työssäni tietokoneohjelmia, ei tee kuvallisen ilmaisun prosessia mielestäni yhtään sen helpommaksi kuin että tekisin pelkästään käsin. Digitaalinen koostaminen antaa hyvin paljon lisämahdollisuuksia toteutukseen. Uusin teknologia on minua aina syvästi kiehtonut erityisesti luovan ilmaisun välineenä. Uusmedian keinot antavat lähes rajattomasti mahdollisuuksia sekä tekemisessä että teoksen monistamisessa. Onneksi käyttöön on otettu kansainvälinen termi uusmedia. Mediataiteen termi, kun viittaa mielestäni enemmän videotaiteeseen.

Pitkällisen harkinnan jälkeen päädyin viiteen käsin signeerattuun vedokseen yhdestä teoksesta. Käytän niissä nykyisin vain museolaatuisia materiaaleja, joille on luvattu yli sata vuotta elinaikaa oikein säilytettynä (ei saa ajaa kuorma-autolla päälle, eikä hinkata hiomapaperilla). Saatchin galleriasta saa printtejä, jotka vastaavat julisteita, mutta joille ei luvata yhtä pitkää elinkaarta. Niissä on vain logoni. Ei signeerausta.

Ilahduin eilen kovasti, kun tuli näyttelykutsu Italiasta. Joku on huomannut jossakin jotakin. En tiedä johtaako kutsu mihinkään, mutta aina ilahduttaa, kun jossakin päin maailmaa huomataan. Enemmän huomiota yleensä tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Täällä kotomaaniompisuomessa ja peräkylän perukoilla olen pohjasakkaa.

Viisi käsin signeerattua vedosta siis tästäkin työstä.  50 x 70 cm kehyksiin. Hinta kevyesti kehystettynä, happovapaille, museolaatuisille materiaaleille vedostettuna 220 € + pakkaus ja toimituskulut, ellei haeta.

Ihan tuntemattoman paikan kartta

Ihan tuntemattoman paikan kartta

Tuntemattoman paikan kartta (ethän eksy) 1/5

Tänään valmistunut abstrakti kollaasi. Kartat ovat aina kiehtoneet minua. Erityisesti silloin kun olen matkalla, tai suunnittelen sellaista. Lienee metroverkosto tuo, joka risteilee voimakkaimmin. Jokaisella metroasemalla on tietenkin live-musiikkia. Ja ainakin yhdellä asemalla soittaa Too Many Zooz.

Viisi käsin signeerattua vedosta.  50 x 70 cm kehyksiin. Hinta kevyesti kehystettynä, happovapaille, museolaatuisille materiaaleille vedostettuna 220 € + pakkaus ja toimituskulut, ellei haeta.

Puita ja metsää

Puita ja metsää

Kuuset, 50×70 cm
Vuoden 2017 ensimmäiset puut, 50 x 70 cm
Salainen metsä, 70 x 50 cm

Puut ovat minulle kavereita. Paljon enemmän nähneitä ja itseäni viisaampia. Ne voittavat myös kaikki kauneuskisat, vaikka eivät alennukaan ulkosilla seikoilla kilpailemiseen. Puut myös kommunikoivat. Joskus on vaikeuksia nähdä metsästä yksittäinen puu. Yksittäistä puuta tuijottaessa unohtuu usein suurempi kokonaisuus – metsä. Yhtä paljon kaipaan pieniä turvallisentuntuisia metsiä, kuin vesistöjä – järviä, jokia, lampia, soita. Meret herättävät kunnioitusta. Ihmettelen myös sitä, miten meret viimein oppivat syömään muovikasseja.

Minun puuni ovat usein kelottuneita, ränsistyneitä tai jopa kuolleita. Silti ne yhä ovat säilyttäneet kauneutensa. Kenties viisautensakin.

Taulut sopivat 70 x 50 kehyksiin. Kaikista teoksista viisi käsin signeerattua vedosta.  50 x 70 cm kehyksiin. Hinta kevyesti kehystettynä, happovapaille, museolaatuisille materiaaleille vedostettuna 220 €.

Theme: Overlay by Kaira Extra Text