Tekijä: Mirja Birgitta

Inventaariota, mielen pitelyä ja henkistäkö kehitystä….

Inventaariota, mielen pitelyä ja henkistäkö kehitystä….

Ensimmäisestä elokuuta lähtien olen ollut työkyvyttömyyseläkeläinen. Loppusuoran alkumetreillä ollaan.  Kyvyttömyys koskee lähinnä niitä asioita, joita yrittäjänä pitäisi tehdä paljon: markkinoida, markkinoida ja markkinoida. En jaksa. Enkä edes halua markkinoida ainakaan markkinointiviestintää, jollaista graafinen suunnittelija paljon tekee toisille yrittäjille. Pienet taitot ja taiteet ovat asia ihan erikseen. Erityisesti, jos niitä ei tarvitse anella hattu kourassa ympäriinsä.

Yrittäjä yhäkin olen. Toiminimi on tallella ja teen hyvin vähän, erittäin harvakseltaan, pieniä taittotöitä. Sen lisäksi maalailen, piirtelen, valokuvailen ja kirjoittelen kaikenlaista – pienimuotoisesti, vähäpätöisesti, yksinkertaisesti. Simppelille sopii simppeli. Ja välillä ehkä markkinoinkin: taidetta, taittoa ja näpertelyä. Kulttuuria Kyliin hankkeen kautta pääsen ehkä pitämään lyijykynäpiirtämisen peruskurssia kylille. Kansalaisopistolle tarjottuna kursseille ilmoittautui aina juuri sopivan vähän, jotta ne eivät päässeet alkamaan. Ehkä joitakin toisenlaisiakin luovuuden piiriin liittyviä kursseja hahmottuu. Tai sitten ei.

Haaveilen myös ateljeetilasta. Sellainen olisi ehkä Ahvenisen koululla. Yläkerran toisesta isosta luokasta 20 neliötä ja vesipiste. Enempään ei olisi varaa. Olisi kiva jättää työkalut jonnekin levälleen. Ja varastoida valmiit työt jonnekin.

Inventaariota teen. Kohta ovat kaikki Kelkkakujan kehykset ja kehystetyt näyttelyissä olleet myymättömät vedokset pitkin olohuonetta. Paljon kehyksiä, paljon kuvia, en tiedä mitä niille teen, mutta kehykset ehkä kerään talteen ja vedokset myös. Puutarhurin Unet saavat jäädä kehyksiin, vien ne ensi vuoden kesäkuussa Äänekoskelle Hoikkassaliin. Muista Uni-sarjoista tuskin pidän enää näyttelyjä. Näin kun sanoo, niin kohta on Arkaaisista ja Urbaaneista jossakin näyttely. Ei koskaan ei koskaata, sillä mistään ei voi tietää tarkkaan mitään. Suunnittelen silti jotakin, sillä periaatteella, että suunnitelmat saavat muuttua. Yllätykset ovat tervetulleita. Muutos ikuista. Ja minä kuolevainen.

Muutaman kerran olen turvottanut päätäni ahdistumalla vihapuheista, kiihkeistä mielipiteen vaihdoista ja todennut sitten, että tunteella suhtautuminen mielipiteisiin on vaarallista puuhaa. Ei sovi minulle. Tunteiden vallassa, päihteissä ja muuten vaan pelokkaina tapetaan. Kuka se sanoi, että pitää odotella yön yli. Mielipide perustuu yleensä oman tunteen pohjalle, ja oma tunne tulee ties mistä. Tunteen tuolla puolen on ihminen itse. Ihan hyvä sellaisenaan. Suorastaan loistava. Ihan jokainen meistä. Minäkin.

Minulla on paljon ihania huuhaaystäviä, ja muitakin itsensä ja tapojensa parantamisessa kilvoittelevia ihmisiä. Tässä harrastuksessa olen jälleen kerran nollapisteessä. Tapojaan toki kannataa muuttaa, sillä hyvin käyttäytyvä pärjää paremmin maailmassa. Mutta onko tapojensa parantaminen henkistä kehitystä? Kaikenmoista harhaa on sopivasti tarjolla ja rooliasuja monia. Elämäänsä voi paeta hyvin erivärisiin kuorrutuksiin ja rituaaleihin. Tarjolla on monimuotoisia pensaita mihin päänsä työntää. Koskaan en kuitenkaan pääse eroon siitä tosiasiasta, että minun on otettava vastaan tämä kaikki ihan tämmöisenään, enkä pakoon pääse sinisessa hatussa paremmin kuin punaisessakaan. Henkista kehitystä ei yksinkertaisesti ole, koska sitä ei tarvitse ollakaan. Henki meissä on täydellinen. Siihen ei voi ego puuttua millään muotoa.

Mitä sitten jää, jos ei voi kehittyä henkisesti? Kaikki se, mikä kuorien alla on. Se on enemmän kuin yksikään uskonto tai usko. Kun riisuu natsihakaristit ja kukkahatut päästä, jää jäljelle täydellinen. Ja tähänpä on hyvä lopettaa ja jatkaa värien kanssa lutraamista. Voikaahan kaikki erinomaisesti, mielipiteisiin, rotuun, ihon väriin, koulutukseen tai edes ajatuksiin katsomatta. Dna. ( = elämä on).

Yksi ihana halattava käveli vastaan

Yksi ihana halattava käveli vastaan

Edellisessä blogipäivityksessä mietin elämän ennalta-arvaamattomuutta ja sitä, miten pitäisi osata tarttua kuluvaan hetkeen. Klassinen carpe diem-ajattelu tulee hyvin kaukaa menneisyydestä, vaikka mindfulness on omalla tavallaan tuonut sen uudelleen esille. Suruaikana en ole kovin usein muistanut elämän ihania asioita, mutta olen kuitenkin. Olen muistanut silloin tällöin olla jopa kiitollinen kaikesta siitä, mitä yhä on. Onnellisuus ja kiitollisuus ovat valintoja, jotka voi tehdä vain itse.

Olen saanut itseni kiinni myös itse teosta: valittamasta milloin mitäkin, kipeää polvea, kantapäätä, niskaa. Huonoa säätä. Savolaista perusmyteryyttä, sitä että ei oikein uskalla iloitakaan, koska pelkää siitä koituvan harmia kanssaeläjille. Suvi Suhinoissa tapasin ihanan vesantolaisen nuoren tytön, joka kertoi kärsivänsä siitä, että hän perusluonteeltaan avoimena, sosiaalisena ja iloisena törmää usein savolaiseen, ei ehkä yhtään henkilökohtaiseksi tarkoitettuun, mutta silti jotenkin niin sietämättömän tunteettomaan vähäeleisyyteen. Joka tuntuu usein masentavalta, epäkohteliaalta, henkilökohtaiseksi tarkoitetulta ja kaiken innostuksen katkaisevalta. Mutta ei se ole henkilökohtaista, kyllä minä sen tiedän. Tähän kulttuuriin kuuluu vähäeleisyys. Ilosta ei yläpystyä hypitä. Palautetta ei anneta, jos ei ole ihan viimeinen pakko. Minun on toimittava toisin, en voi sille mitään, että välillä hihkututtaa ilosta, poletuttaa jalkaa kiukusta, tai hypityttää yläpystyä innosta. Toistaiseksi en edes halua oppia hillityille tavoille. Ehkä siksi, että en ole hillitty enkä hallittu.

Miten iloiseksi tulin tuosta tytöstä. Nythän täällä kasvaa uusi sukupolvi. Paitsi, että uusi sukupolvi muuttaa tietysti isompiin paikkoihin. Toivottavasti ovat sielläkin iloisia, avoimia ja vuorovaikutuksellisia. Ottavat toiset huomioon. Innostuvat ja luovat uutta yhdessä. On niin mukavaa, kun naama ei ole norsunpersuuksilla kaiken aikaa, ja että sanoo ihan ääneen jotakin jostakin, mikä saattaa peräti aiheuttaa iloa ja ihastusta. JIPPIJAIJEE. Elämä on aika usein hypetyksen arvoista ja täynnä innostukseen johtavia ihanuuksia. Ja suruun johtavia tosiseikkoja. Suru voi silti olla kaunista, ikävä rakkaudentäyteistä ja ilo voi piipahtaa kylään ihan milloin vain. Niin kuin meille, tulikin kuukautta aikaisempana yllätyksenä ystävämme John Washington Statesta Spokanesta, halattavaksi ja kieputeltavaksi ympäriinsä savolaisia maisemia. Käytimme häntä Lohimaassa ja Karhu-näyttelyssä, Riuttalan talonpoikaismuseossa, Olavinlinnassa, Vanhassa Porvoossa ja Suomenlinnassa tällä kertaa. Ja yhtään ei ehtinyt murehtia siinä välillä. Nauroimme hillittömästi minun huonolle kielitaidolleni. Josta parhaana esimerkkinä oli yritykseni kuvailla, miten Suomessa koulutetaan homekoiria. Ja äänsin dogin duckiksi… eli selitin silmät pyöreinä miten meillä koulutetaan täällä homeankkoja. John totesi vain, että suomalaiset ovat aika weird porukkaa. Niinpä.

Valittaisinko kylmästä. En tohdi. On hyvä keli arkistoida kuvia. Kaikki on avoinna joka suuntaan. Ei ole näyttelyjä varattuna eteenpäin. Teoksia tietysti olisi nytkin viedä vähän sinne sun tänne. Katsotaan nyt miten prosessi etenee.

 

 

Uusi mandala

Uusi mandala

Minulla on ollut ihania asiakkaita. Heiltä olen saanut inspiraatiota myös omiin kuviini. Kiitos heille!

Uusin mandala on tässä. Miten voi yksinkertainen teettää näin paljon työtä! Mutta tässä se on, olkaa hyvä!

Mandala 3. Digitaalinen 50 x 70 cm. Käsinsigneerattu valokuvavedos 150 €,
Mandala2

Mandala2

Toinen teos mandala-sarjaan.

.

Muutama miete myös vedosten hinnoittelusta. Se kun on kuvan tahi minkä tahansa muittenkin tuotteiden tekijöiden ikuisuuskysymys.  Miten paljon voi veloittaa teoksen kopiosta, jonka originaalin omistat. Erityisesti kun se on valmistettu monessa eri vaiheessa pitkän ajan kuluessa. Olen yrittänyt pähkäillä hiukan yhteen teokseen meneviä työtunteja, ohjelmien ja värien ynnä muiden kuluja. Olen maksanut vuosia kameroista ja objektiiveista, ohjelmista ja ohjelmien käyttämisen opettelusta. Olen niin ikään kuvannut vuosia, maalannut vuosia ja työstänyt materiaalia kokoon – vuosia. Yhteen teokseen näin laskettuna, olkoonkin että sitä voidaan vedostaa vaikkapa tuhat (sen kun näkis!) tulee monta työtuntia ja monenmoista työkalutuntia. Lisäksi suurin osa teoksista on kuitenkin täsmälleen samanlaiseksi originaaliksi mahdotonta toistaa muutoin kuin suoraan kopioimalla. Yksikään vesivärin jättämä jälki ei tule toistumaan täysin samanlaisena koskaan. Lisäksi kuluihin tulee myös vedostuskustannukset, postituskustannukset jne. Eli hinta koostuu hyvinkin monesta asiasta. Ja neljänkymmenen vuoden kokemuksesta tehdä kuvia. Kymmenen vuoden opiskelusta viestintää ja kantapääkoulua yrittäjänä kohta 15 vuotta. Ovatkohan teokset liian halpoja…

.

Yhä edelleenkin olen useimmiten ymmälläni omista motiiveistani tehdä visuaalista viestintää. Ehkä se on tarvetta tulla jollakin tasolla näkyväksi. Jalommassa  muodossa se on tarvetta tuoda nähtäväksi ja jakoon asioita, joita itse näen ja paskimmassa ja alhaisimmassa tapauksessa se on egon tarvetta esittää narsistisesti: kyllä sitä osataan. Kaikkia noita ehkä. Sitten on olemassa se kumma sisäinen draivi, joka ajaa tekemään sellaistakin, mikä ei tuota rahallisesti. Ja joku vielä omituisempi himo haluta oppia jotakin uutta kaiken aikaa. Kehittää edes jotakin osaa itsessä, kun kroppa lahoaa ympäriltä. Osa syy voisi olla myös pakoa todellisuudesta, siitä jota kutsutaan pahaksi maailmaksi.  Toisaalta en usko pahaan maailmaan, vaan jokaisen omaan ja omista asenteista koostuvaan maailmaan. Sitä saa mitä tilaa, valitettavasti ja onneksi.

.

Olkoon miten on. Varmaan hyvin monella lailla tämäkin asia makaa. Kun ei ole olemassakaan yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa tehdä mitään. Kepissäkin on molempien päiden välissä kepin mittainen välimatka. Matka lienee tärkeintä tässäkin, eikä suinkaan määränpää. Tai ehkä sittenkin kaikki ovat yhtä.  Ja tässä toinen julkinen mandalani. Narsisti egoni tykkää kovasti näistä. Mutta niinhän se aina. Jollekulle saattaa ilmentyä silkkana skeidana, mutta suurimmalle osalle ei minuakaan saati sitten tekemisiäni ole olemassakaan.

.

Nyt fillarin selkään ja mökkisaunaa lämmittämään. Oleellista on mahtava syyspäivä.

 

Mandala2. Digitaalinen teos. Koko 50 cm x 70 cm. Käsin signeerattu valokuvavedos 150 €.

 

 

 

 

 

 

 

Mandaloita tulee, ei voi estää

Mandaloita tulee, ei voi estää

Vimmainen innostus tai paremminkin jälleeninnostus vektorigrafiikkaan ja sitä kautta mandalakuvioihin ja pyhään geometriaan on iskenyt tajuntaan ja tekemisiini. Ammoisina aikoina jo Pythagoras tajusi geometrian ja sen henkisten yhteyksien päälle.  En ole millään muotoa matemaattinen / musikaalinen, mutta geometriset kuviot ja ääni vetävät puoleensa. Niissä on joitakin kosmisia perussointuja, jotka aiheuttavat halua tehdä tämän kaltaisia kuvia. Toivottavasti näistäkin tulee olemaan ihmisille iloa.

Julkaisen tänään kymmenien harjoitelmien jälkeen ensimmäisen mandala-kuvani.

Nämäkin tulevat valokuvavedoksina myyntiin. Ovat kokoa 50 x 70 cm.

Tässä siis ensimmäinen mandalateos. Olkoon sen nimi kolmoisliekki.

.

 

Digitaalinen teos, jossa yhdistelen eri tekniikoita käsinmaalauksesta vektorigrafiikkaan. Saatavana käsinsigneerattuna valokuvavedoksena. Koko 50 x 70 cm. Hinta 150 €.

 

Muutama kuva edellisiltä Lontoon matkoilta sarjaan Urbaanit Unet

Muutama kuva edellisiltä Lontoon matkoilta sarjaan Urbaanit Unet

Ennen kun alan työstää Puolan kuvasatoa, julkaisen nämä 15 Urbaanien Unien sarjaan kuuluvaa teosta, joilla osallistuin Lontoon liikennemuseon järjestämään kilpailuun otsikolla Secret London. Kuvat olivat todennäköisesti liiankin salaisia, koska eivät sen kummemmin kisassa menestyneet. Tein nämä kuitenkin silmällä pitäen Urbaanien Unien sarjan kasvattamista. Minulle Lontoo näyttäytyi kuitenkin tällaisena. Luonnollisesti.

 

Lontoo 1. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 2. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 3. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 4. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 5. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 6. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 7. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 8. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 9. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 10. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 11. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 12. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 13. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 14. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

Lontoo 15. Sarjasta Urbaanit Unet, 50 x 70 cm valkoiset marginaalit mukaan lukien. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

 

 

Yksi kuva enkeleille vinkiksi….

Yksi kuva enkeleille vinkiksi….

En ole koskaan pitänyt Photoshopin filttereistä elikkäs suotimista. Ne ovat aina tunnistettavissa, tai ainakin melkein aina. Nyt C6:ssa on aika hyvä öljyvärimaalaussuodin. Tai no. Ei se suoraan valokuvaan toiminut, vaan ensin piti muovata kuvaa aikalailla ja yhdistää siihen vielä omaakin maalausta, mutta tässä tapauksessa viimeistelin teoksen sillä öljyvärisuotimella. Ajattelin isääni ja huomista aorttaoperaatiota. Tämä on sellainen pienimuotoinen rukous isommilla voimille, enkeleille ja sen semmoisille valo-olennoille, että olisivat siellä läsnä ja avustamassa. Ja ovathan he. Kun vain uskon niin. Kellokukat kuvasin viime heinäkuussa Porsangerin vuonon rannalta.

Kellokukkia Jäämeren rannalta. Digitaalinen kuvakollaasi. Koko 70 x 50 cm mukaan lukien valkoiset marginaalit. Käsinsigneerattu vedos 150 €.

 

 

Ahma ja susi juoksivat karkuun

Ahma ja susi juoksivat karkuun

Koin tänään pienoisia epätoivon hetkiä kun pari sutta, yksi ilves, ja yksi ahma olivat juosseet pois koneeltani. Kolme Arkaaisten Unten sarjan viimeisintä teosta oli totaalisesti hukassa. Tällä kertaa siis ilves ja ahmakin olivat hukassa, ja mietin että se eläin perii vielä kaikki kolme teosta. Vaan muisti palaili pätkittäin ja tajusin, että tein ne mökillä ja läppärillä. Joskus alkukesästä, toukokuun puolella, kun vielä paistoi ja mökilläkin oli tosi kivaa tehdä duunia.

.

Laitanpa tälle sivulle nyt nämä viimeisimmät Arkaaiset. Nämä neljä ensimmäistä ovat kooltaan 70 cm x 50 cm mukaan lukien valkoinen marginaali reunoissa. Käsinsigneeratun vedoksen hinta on 150 euroa. Tarkemmat ohjeet teosten tilaus-sivulta.

Olin täällä ennen teitä 1. 70 cm x 50 cm valokuvavedos. 150 €.
Olin täällä ennen teitä 2. 70 cm x 50 cm valokuvavedos. 150 €.
Tanssijat. 70 cm x 50 cm valokuvavedos. 150 €.
Vasan unen vartija. 70 cm x 50 cm valokuvavedos. 150 €.

 

Nämä seuraavat ovat pienempiä, kapeita vaakamalleja kooltaan 50 x 23 cm. Niiden hinta on 100 €.

Karhun tapaa perhosen. 50 x 23 cm. Hinta 100 €.

 

Koodi. 50 x 23 cm. Hinta 100 €.
Kuka karhua pelkäisi. 50 x 23 cm. Hinta 100 €.
Suojelijat. 50 x 23 cm. Hinta 100 €.
Ikävä Jäämerelle. 50 x 23 cm. Hinta 100 €.
Theme: Overlay by Kaira Extra Text