Sen jälkeen kun kaikki kaatui viime vuonna, tietokone, metsä ja oma kunto, on ollut vähemmän blogimerkintöjä sivuillani. Nyt tietokone toimii. Mökkitontti on raivattu. Maisemointia on alettu vähintäänkin suunnitella: kuusia, ruusupensaita, kivia rantatöyräälle, niitten väliin soraa ja hiekkaa, pajuaitaa ja ehkä joku puusta rakenneltu monumentti myrskyn muistoksi. Isäni saa sen tehdä, minä kuuleman suunnitella.

Oma kunto. En ollutkaan vanha tervaskanto! En ainakaan vanha. En kantokaan. Marraskuusta saakka olen alkanut opetella kävelemistä. Yhdessä nuorimman lapsenlapseni, Johannan, kanssa. Jossu oppi kävelemään tämän vuoden  ensimmäisenä päivänä, minä otin ensimmäisen kilometrini marraskuussa, tammikuussa meni kolme, nyt menisi jo useampikin. Paino on tippunut 15 kiloa ja siitä riittää vielä tiputettavaa. Mutta ei paniikkia. Ihminen voi itse vaikuttaa omaan terveyteensä. Kukaan muu siihen ei voi vaikuttaakaan. Jokaisella on vastuu myös omasta terveydestään. On kuitenkin aikoja, että ei jaksa. Yhtään mitään.

Kävelemisen oppimisen myötä on tapahtunut myös uusiutumista näyttelyrintamalla. Keuruun museossa pidettyyn mediataiteen näyttelyyn sain osallistua, vaikka en ollut sitä suunnitellutkaan. Kuhmoisista pyydettiin näyttelyä Arkaaisista Unista ensi vuoden tammikuuksi. Haasteellisin on loka –  joulukuun iso näyttely Ukko Kolin luontokeskuksessa, minne vien Arkaaiset Unet. Savonlinnassa on kesä- ja heinäkuun ajan kahvilanäyttely Saimassa serkkuni veistosten kera.

Sammon Takojat, jotka keskeytin viime vuonna, jatkuu nyt sitten ryhmä numero viitosen kanssa. Mielenkiintoista nähdä, kenen seuraan saan mennä oppimaan tuotekehittelyä. Pääsin myös TAKUn Aslak-kuntoutukseen, joka alkaa elo-syyskuunvaihteessa. Tämän kaiken soisin luovan lisämotivaatiota kehittää kuntoa ja työtaitoja.

Painatutin juuri uusia postikortteja Arkaaisista ja muutaman myös Urbaaneista unista. Saisin ne varmaan tänään noutaa painosta. Pelkkä tavaran noutaminen ei kuitenkaan riitä, sillä ne pitäisi saada myös myyntiin eri paikkoihin.  Olen tehnyt molempiin sarjoihin myös uusia teoksia, joita en tosin ole vielä saanut kauppaan asti laitetuksi, mutta tulevat kyllä, kunhan kriitikko käy paikalla arvioimassa mitä laitetaan!

Onneksi puiden kukinta on aika pian ohi, ja pääsen hengittämään täysillä keuhkoilla. Nyt ne vinkuvat ja viheltävät.

Näyttää siltä, että blogikirjoittaminen tapahtuu nykyisin kerran kuukaudessa. No, voisihan tämä olla vieläkin harvemmin tapahtuva ilmiö. Kun edellisen kerran tein merkintöjä, oli Astan jälkiä vielä mökillä koko liuta korjaamatta. Nyt on mökki jo talviteloilla. Viimeisin muutos rantaan tuli kivikuorman muodossa. Tontilla on liikkunut pari kiven pyörittäjää, jotka väittävät kiven pyörittämisen olevan enemmän älyllistä kuin fyysistä voimaa vaativa harrastus. Itse en ole osallistunut kumpaankaan toimintaan, en älyllisen enkä fyysisen voiman käyttöön. Kumpaankaan ei riitä kapasiteetti.

Kummallista marraskuussa on ollut se, että minulla on ollut hyvin asiakastöitä graafisen suunnittelun puolelta. Ihan normaalia myös se, että en ole kauppaani ehtinyt markkinoida ja siellä myynti on jäänyt heikoksi. Asialle täytyy tuonnempana tehdä jotakin, vaikka mitään en lupaa kenellekään, en edes itselleni. Lupaukset kun pitää mielestäni täyttää, enkä ole varma vielä mihin resurssit tällä hetkellä riittävät.

Kaksi seminaaria on myös takana, toinen liittyi Luovien alojen yrittämiseen ja oli suurimmalta osalta enimmäkseen masentava kokemus. Kumma kyllä myös kollegani koki sen samalla tavalla. Tuntui, että yritys olisi parempi lopettaa heti. Turhaa on  jatkaa yrittämisen harrastamista, jos nyt ei halua itseään ihan hulluna pidettävän. Toisaalta huomattavan korkeaikäisenä ei ole enää mitään väliä sillä, mitä muut mahtavat ajatella toimistani, joten jatkan yrittämistä. Toistaiseksi.

Luovien alojen taloudesta puhuttiin toisessa seminaarissa, jonka järjesti Mid-Norden hanke . Tämä sessio olikin sitten jo huomattavasti innoittavampaa materiaalia. Erityisesti professori Saara L. Taalaksen esitystä oli mahtavaa kuunnella jo esitystavan vuoksi, mutta myös sisällöllisesti se jätti mieleen useita kysymyksiä. Mikä on sosiaalinen media! Postsosiaalista, eli ei lainkaan sosiaalista, vaan mediaa silloin kun minä haluan! Sosiaalista on se, kun anopin 75-vuotispäivillä yritetään tulla juttuun kaikkien juhlijoiden kanssa. Sosiaalinen media on alkanut mietityttää minua muutenkin paljon. Erityisesti sen merkitys kansainvälistymisessä. Saaran mukaan globaalisti hypetetään, mutta parhaiten somedia kuitenkin toimii paikallisessa osallistumissa. Esimerkkinä tästä oli kirkosta eroamisbuumi Suomessa. Ilman nettiä eroamisluvut olisivat olleet varmasti alhaisemmat.

Ruotsalainen tutkija Evelina Wahlqvist puolestaan on tutkinut luovuuden alueellisia eroja ja pohti luovan talouden uhkia ja mahdollisuuksia. Hän oli tullut siihen tulokseen tutkimuksissaan, että taiteilija tarvitsee rauhallisen paikan luodakseen ja kaupungin esittääkseen ja myydäkseen taidetta. Taiteilijan olisi siis hyvä olla sosiaalinen erakko, tai jos on vain erakko, niin sitten hänellä pitäisi olla agentti. Mitään uutta ei tässä tullut esille, mutta olipahan hyvää kertausta. Tositaide ja raha eivät yhäkään kulje käsikädessä. Useimmilla taiteilijoilla oli toinen työ taiteilijan ammatin lisäksi. Designerit hankkivat parhaiten. Jiihhaa.

Norjalainen Atle Hauge puhui symbolisten arvojen tuottamisesta luovan talouden kilpailussa. Esimerkkinä syvästi inhoamani Burberry-kuosi. Koska symboliikka vaihtelee kulttuureittain, tuli Jenkeissä Burberry-raidoista räppäreiden symboli ja Britaniassa jalkapallojunttiuden ikoni.

Yhteiseksi tekijäksi näille seminaareille minulle jäi sellainen mielikuva, että maailman talouden uskotaan pelastuvan luovan talouden avulla. Creative industries must go on! Oli aikoja, jolloin vain Kiina olisi pystynyt pelastamaan kommunismin, ja nämä ajat juuri nyt,  kun vain Kiina voi pelastaa kapitalismin ja tulevat ajat jolloin luova talous voi pelastaa maailman talouden. Eikun luomaan! Aloittaa voi vaikka omasta nahkastaan!

Seminaarien jälkeen matkustin kolmeksi päiväksi kuvaamaan Istanbuliin kuvia tuleviin kirjan kansiin. Matka oli raskas. Kaupunki itämaisille mausteille tuoksuva sekamelska ja ajoittain kaoottinen. Eksyin myös pimeille kujille, missä minua oikeasti pelotti. Mukavaa oli palata tänne hapekkaaseen ja raikkaaseen kotimaahan katsomaan mitä on tullut kuvanneeksi. Muslimit ovat koko ajan kulkeneet tässä rinnalla. Koko Istanbul oli täynnä varmasti kaikista mahdollisista muslimimaista tulleita pyhiinvaeltajia ja vielä yksi jengi löytyi Heinolan Tähtihovistakin eilen, kun poikkesimme sinne syömään paluumatkalla. Ei kristinusko taida ollakaan se ainoa maailman uskonto!

Kesästä jäi mieleen useita kaatumisia. Mökkitontilta kaatui liki 60 puuta. Työkone kaatui totaalisesti ja oli kolme viikkoa korjattavana. Itse olen pysynyt toistaiseksi pystyssä, vaikka puitten kuolema kyllä itketti vähän aikaa. Keskeytin myös opintoni, sekin eräänlainen kaatuminen. Toisaalta tiedän, että jossakin toisessa kohtaa voin jatkaa sitä, sitten kun on opinnoille parempi hetki ja motivaatio korkeammalla.

Haluan minimoida kaiken sen tekemisen, mitä en todella halua. Silti jäljelle jää vielä lukuisa joukko sellaisia tekemisiä, joita teen velvollisuudesta tai siksi, että saan niiden avulla jatkettua sellaisen tekemistä, mitä todella haluan. Graafisen suunnittelun jatkaminen antaa mahdollisuuden tehdä taidetta. Graafinen suunnittelu ei myöskään ole mitenkään ikävää, vaikka teenkin sitä useimmiten rahoittaakseni taiteen tekemistä.

Olen lukenut nyt Marlo Morganin Viestiä ikuisuudelta ja siitä ilmenee Australian aboriginaalien maailmankuva tismalleen samanlaisena mitä IOK esittää, tosin tietysti kerrottuna aboriginaalikielellä. Alkuperäiskansoilla on ollut tieto ykseydestä. Taito kommunikoida telepaattisesti. Hengen ikuinen olomuoto. Kuolemaa ei ole. Keho on harhaa. Aikaa ei ole. On ”vain” ikuisuus. Henki on ikuinen. Todellinen kommunikaatio telepaattista.

Tästä on hyvä harpata piratismiin, avoimeen koodiin ja kaikkinaiseen läpinäkyvyyteen. Minusta tuntuu, että kaikki tämä erityisesti nuorten avoimuuteen pyrkiminen, kulttuurin vapauttaminen ja kaikille saatavaksi mahdollistaminen on paluuta telepaattiseen kommunikointiin ja sen hyväksymiseen, että olemme yksi ja että kaikki hyvä mitä teemme tulee itsellemme. Itselle, joka olemme me kaikki yhtenä ja yhdessä. Lopulta, ikuisuudessa – eli juuri nyt – ei tarvita enää edes verkkoa kommunikointiin! Se on sitten sitä kuuluisaa taivaassa olemista ja yhtä orgiaa!

Yksi tietoisuuteen nousseista kaatumisista on uskontojen merkityksellisyys elämässäni. Kristinuskon tai oikeastaan minkä tahansa uskonnon näkeminen egon toiminnaksi.  Uskonnon keinoin kun on niin kovin helppoa arvottaa, syyllistää, tuomita, uhkailla ja ylipäätään vertailla. Erään vanhan jo vainautuneen valtiomiehen sanoin: kyllä kirkossakin voi hengellisen kokemuksen saada – eli ei se silti mikään este ole!

Ja mihin sitten vertaat, kun tajuat, että tämä kaikki on vain omaa luomustani, egoni tekemä elokuva, josta olen ihan itse vastuussa! Voi Jeesus ja Buddha! Pääsitte pälkähästä jälleen kerran!

Hieman puolikuntoisena on muutama päivä vierähtänyt. Dekkareiden ja punkan kanssa seurustellen. Ja välillä työasioita mietiskellen. Äikään Jyrki kävi täydentämässä postikorttivarastojaan myös minun korteillani ja totesin, että joitakin Arkaaisia postikorttiaiheita pitää painatuttaa lisää ja että Mayu Alpacas-korteille olisi nyt mahdollista saada ainakin muutamalle arkkitilaa. Sannan kanssa ollaan suunniteltu yhteisiä apajia alpakka-aiheilla, eli Sannan alpakat, minun kuvat ja Nasan avaruudet. Nasaltakin on lupa saatu, joten nyt olisi aika muutama malli painatuttaa.

Samalla muistin, että minulla on muutama puolitiehen viety enkeliaihe. Enkelit ovat olleet vain niin ällön pyhimysmäisiä, että olen ottanut niihin tietoisesti etäisyyttä. Liika makeus ei ole nam. En ole muutenkaan mikään enkeli-ihminen, mitä nyt harvase päivä törmään ihmisiin, jotka tekevät enkelin töitä olemalla ihmisyyden peilinä. Tukena ja turvana. Yhtälailla jokaikinen kadun pummi ja pultsarikin ovat heitä – siis enkeleitä, joissa on yksi osa pyhää ja loput sitten jotakin mitä mieli on päälleen pistänyt.

Aion uskaltautua nyt kuitenkin julkaisemaan muutaman enkeliaiheisenkin kuvan. Ensin tässä blogimerkinnässä yksi, ja sitten odotan tuleeko hirveitä yökkäilyaaltoja palautteena ja sitten painoarkille vaan!

Nyt on sen verran parempi vointi, että voisin lähteä Astuvansalmen kalliomaalauksia ihmettelemään. Ovathan ne vieläkin katsomatta ja kuvaamatta.