Mediakuluttajana 20 vuotta

Sattumalta koulua Suvisuhinoita varten siivotessa osui käsiini media-assistentin tutkintoon tekemäni työnäytekansio. Siitä löysin myös 20 vuotta sitten kirjoittamani omakohtaisen tilityksen suhteestani mediaan. Se on tehty silloiselle opinto-ohjaajalleni. Juttu tuntuu yhäkin olevan melkein ajankohtainen.

Facebookia ei tuolloin vielä ollut, ja sähköpostikin oli melko tuore tuttavuus. Nyt tuota lukiessani tuntuu, että ehkä 20 vuotta sitten olin hiukan edellä aikaani. Joskin tänä päivänä voin kirkkain silmin todeta, että en pysy enää edes mediakulttuurin perässä. Olen hävinnyt totaalisesti juoksukisan, mutta olen yhä tänäkin päivänä bittien ja pikseleiden suurkuluttaja. Ahmatti ja addikti suorastaan.

Kirjoitan jutun tähän uudelleen sanasta sanaan,  sillä minulla ei ole tuota enää edes bitteinä missään tallessa, vaan ainoastaan tulosteena kansiossa. Lisäksi olen taittanut tuon todennäköisesti Page Makerilla, jossa on intialainen tavutus päällä. Voi hirvitys!

Minä mediakulttuurin kuluttajana
(kirjoitukseni vuodelta 1997)

Olen kuluttajana ja tuottajana jatkuvassa prosessissa,  johon kuuluvat myös eri mediat kuvineen, sanoineen, äänineen ja tuoksuineen. Mieleni merkkijonoissa lipuvat symboli- ja ikonisignaalit, joilla yritän tulla ymmärretyksi ja ymmärtää ympärilläni ja sisälläni olevaa maailmaa. Media on minussa ja minä mediassa. Internet kuvastaa mediatodellisuuttani ehkä parhaiten. Olen interaktiivisen virtuaalitodellisuuden suurkuluttaja. Käytän internettiä informaation hankkimiseen, viestien välittämiseen, oman työni esittelemiseen, sosiaalisiin suhteisiini, kulttuurinautiskeluun, tiimityöideointiin ja virtuaaliterapiaan. Internetissä yhdistyvät kaikki perinteiset mediat, joten aloitan niistä.

 

Tv ja radio

Käytän televisiota ja radiota valikoivasti. Kumpaakin hyvin harvoin. Joskus kaipaan taustaääniä keskittymisen avuksi ja sitä saan radiosta – vuoron perään minulle kelpaavat Mafia, Nova, Klassinen, Ylen ykkönen tai cd-soittimelta jyräävän rockin tai hempeimmän New Agen väliltä. Kaikki kelpaa. Paitsi ei suomalainen iskelmämusiikki, sillä olen mattijatepporajoitteinen. Kaikki mikä liittyy kilpaurheiluun on minulle myös vierasta, siispä Radio Suomi saa olla avaamatta. Samoin paikallisradiot, jotka ovat urheilukeskeisiä. Niin tv:ssä kuin radiossakin dokumentit ja haastattelut pysähdyttävät. Kun yllätän itseni katsomasta Kauniita ja Rohkeita tai toimintaleffoja sohvalta tuijottamasta, tiedän olevani syvässä depressiossa.

Katson myös satelliittikanavia, EuroNewsia, Super Chanellia ja BBC Worldia pieninä annoksina silloin tällöin ennen kaikkea oppiakseni ymmärtämään puhuttua englannin kieltä. Käytän myös kohtuullisen valikoivasti ja usemmiten syvästi nautiskellen elokuvaa televisiosta, elokuvateattereissa tai videolta.

 

Lehdistö ja muu painettu sana

Lehdistöä käytän myös satunnaisesti ja valikoivasti. Poliittisesti suuntautumattomana en ole vieläkään alkanut lukea aamulehteni pääkirjoitusta, mutta kulttuurisivuja seuraan säännöllisesti. Herkuttelen sarjakuvilla seuraamalla Lassea ja Leeviä ja Karvista. Urheilusivuja yli hyppiessäni – erityisesti maanantai-aamuisin – tunnen suurta katkeruutta vertailussa niukemmaksi jäävien kulttuurisivujen puolesta.

Naistenlehtiä kulutan kampaajalla, iltapäivälehtiä joskus kesälomalla ristikoiden merkeissä. Tapaus Dianan jälkeen en ole suostunut ostamaan yhtäkään iltapäivälehteä. Se on kannanottoni sensaatioilla ja omien arvojeni vastaisella aineistolla mässäilevää lehdistöä kohtaan. Olen tilannut kotiin Taide- ja Tietokone -lehden ammatillisen kiinnostuksen ja ajan tasalla pysymisen vuoksi. Lisäksi tuen mielenterveystyötä Käsi Kädessä ja Mielenterveys -lehtien tilauksen muodossa. Näistä erityisesti jälkimmäisen kulutan kannesta kanteen.

 

Kirjat

Kirjoja aloin kuluttaa alle vuoden ikäisenä. Revittyäni ensimmäisen kuvakirjani silpuksi, olin puhjennut epätoivoiseen itkuun. Ilmeisesti ymmärsin jo silloin, että painetulla paperilla on muutakin käyttöä kuin repiä sitä esimerkiksi materiaaliksi kollaaseihin.

Lukemisesta muodostui intohimo, jonka kohde on vaihdellut vuosien varrella tyttöromaaneista tietokirjallisuuteen. Kulttuurinautintoja olen imenyt runoudesta ja kaunokirjallisuudesta, henkeäni olen ravinnut eri kulttuurien, uskontojen ja ideologioiden totuudenetsijöiden – ylipappien ja  -papittarien ikuisista viisauksista. Juuri tänään minua puhuttelee haaste olla lukematta mitään. Pystynkö siihen, ja miten se vaikuttaisi luovuuteeni.

 

Omalla vastuulla

Minulla on etuoikeus pyrähtää virtuaalitodellisuuden globaaliin tajunnanvirtaan useita kertoja päivässä. Globaalisuus on näennäistä, sillä tiibetiläinen sisareni ei etsi ruokavinkkejä selaimella verkosta – eikä monen muunkaan maan kansalainen. Suomalaisena saan kuitenkin matkustaa tietoyhteiskunnan seiteissä – en päättömästi koheltaen – vaan etsien informaation langan pätkiä, joista voin kutoa omaa verkkoani. Kaiken aikaa joudun olemaan valppaana seulomaan ja suodattamaan, kritisoimaan, vertailemaan ja raadittamaan niin informaation oikeellisuutta kuin sivujen ulkoasuja ja toimivuuttakin.

Internetin kaoottisen tarjonnan laatu- ja tasoerot kulkevat äärimmäisyyksissä, siksi ilman taustatietoja ja nettiesikoulua on verkkomatkailua mahdotonta hyödyntää järkevästi. Olemme kuitenkin kietoutuneet seittiin jo nyt niin vahvasti, että on tullut aika välineellistää myös Internet muiden medioiden joukkoon yhdeksi kulutushyödykkeeksi ja viestintävälineeksi.

 

Ylistys sähköpostille

Puhelinsoiton ja kirjeen yhdistelmä – sähköposti – on merkinnyt minulle ulko-oven avautumista. Minulle sähköposti ei ole persoonaton työkalu, joksi perinteiseen kirjeenvaihtoon jämähtäneet haluavat sen teilata. Persoonallisuus ja luovuuden henki virtaavat myös verkon välityksellä. Sähköposti antaa minulle myös mahdollisuuden osallistua etätyöläisenä tiimiin. Hyödynnän sähköpostia myös sosiaalisissa suhteissani. Käyn useamman ihmisen kanssa e-mailkeskustelua. Amerikkalaiseen ystävään olen päivittäin yhteydessä ja norjalaisen psykoterapeutin kanssa olen saanut avatuksi yhden sisäisistä lukoistani. Toimin myös aktiivijäsenenä keskustelu- ja vertaistukiryhmässä, jossa saan koko ajan oppia toisten kokemuksista ja jakaa omaa kokemustani toisille. Sähköpostin välineellinen arvo on ehdottomasti itselleni tärkein kaikista medioista, sillä sen myötä mikä tahansa digitaaliseen muotoon muutettu aineisto siirtyy vaivattomati ja nopeasti eteenpäin. Olen vakuuttunut, että sielu koostuu bittijonoista.

 

Netiketti

Verkossa oman vastuun ottaminen nivoutuu mielestäni oleellisesti yhteen sensuroimattoman sananvapauden kanssa niin tuottajana ja kuluttajanakin. Kannan vastuuni siitä, mitä verkkoon lähetän ja siitä, miten sitä hyödynnän. Minun on otettava huomioon kansainväliset kulttuurierot verkkoviestinnässä. Intialaisille ei ole fiksua suunnata kevymielistä lehmäsymboliikkaa eikä islaminuskoisille kannata tyrkyttää possuanimaatioita.

 

Arvot

Alussa oli sana. Idea, josta syntyy konkreettista. On syytä suhtautua pieteetillä sanoihin ja kuviin, sillä niistä koostuu ja rakentuu mielemme maailma. Sanon MIELEN maailma, sillä uskon, että henkemme on kuvaton, sanaton, vailla häivääkään mediakulttuurista.

Elän ikuisessa avautumisprosessissa. Toivon kuoriutuvani kääreistäni – rajoittavista ideologioista, kulttuurihypnoosin luomista naamioista – eheytyväni. Toivon, että sisäinen aidompi puoleni pääsisi tulemaan esille luovasti.

Ihmisellä on yksilönä ja kollektiivina mahdollisuus kasvaa ja kehittyä –  oppia rajattomasti – vaikka se tapahtuukin evoluution kiduttavan hitaalla vauhdilla. Jokainen ihminen voi kerros kerrokselta kuoria itseään ennakkoasenteistaan, oppia vapauteen vastuun kautta. Voin avautua joka suuntaan, en ainoastaan ylöspäin – henkeen kurkottaen – vaan myös alaspäin sielun syvyyksiin. Voin avautua myös joka puolelle ympärilleni, myös uusille tavoille viestiä ja kommunikoida. Uskon päivään, jolloin viestintävälineet ja media ovat turhia, ihminen niin kehittynyt eettisesti ja esteettisesti, että viestintä sujuu välineettömästi. En tule näkemään sitä aikaa, mutta pyrkimällä jatkuvaan avautumiseen, uskon edistäväni prosessia omalta osaltani.

 

Lopuksi 20 vuotta vanhan tekstin kommentit vuonna 2017

Netti on yhä edelleenkin harvojen etukoikeus. Ehkä tiibetiläinen sisareni on kuitenkin jo verkossa. Nettiesikoulu on toteutettu medialukutaidon kursseilla. Opiskelu sujuu tablettikouluissa verkossa. Tiimit neuvottelevat Skype-palavereissa tai vastaavissa. Kokoukset voivat olla myös virtuaalisia. Nettipoliisit vahtivat vihapuheita. Opetetaanko netikettiä jossakin?

Radiota en juurikaan kuuntele. Yle Puhetta joskus autossa. Lehtiä en tilaa. Kuvittajilta tulee heidän laadukas lehtensä neljä kertaa vuodessa. Samoin Muinaistaiteen seuralta Sumulta Hiisi-lehti kaksi kertaa vuodessa. Olen lopettanut myös mielenterveysliittojen lehtien tilaamisen. Lopulta väsyin niihinkin. Mielenterveysteemat eivät juurikaan muuttuneet vuosien varrella. Silti kannatan heidän toimintaansa.

Paperilehtiä tulen entisestään karsimaan. Muutenkaan lehti ei ole lyhykäisten juttujensa vuoksi kovinkaan antoisa media itselleni. Pieni paikallislehti ja Helsingin Sanomat tulevat. Hesari vain viikonloppuisin paperisena, muulloin verkkoversiona.  Paperiversio saa jäädä kokonaan, kun metsämökkiydyn.

Kirjoja luen säännöllisesti, mutta yleensä Kindlestä sähköisinä tai Audiblesta äänikirjana, jolloin kielellinen nautinto  jää tyngäksi, koska ymmärrän yhäkin harmittavan huonosti puhuttua englantia- erityisesti kaunokirjallista tekstiä. Tietokirjallisuus on helpompaa, yleensä kiinnostavien aiheiden termistöt on tullut opeteltua.  20 vuoden aikana ovat tulleet mukaan sähköiset kirjat ja lehdet, äänikirjat ja elokuvat. Niiden suurkuluttaja olen.  Aivan suurenmoinen aarre on Issuu.com, johon kokoan kiinnostavien aiheiden kokoelmia kirjoista ja lehdistä. Se on lisäksi ilmaista. Spotify antaa rajattomat mahdollisuudet äänimaailmaan.

Sittemmin ovat tulleet mukaan  myös Facebook ja muut somet. 20-vuotta sitten itselleni some oli sähköposti, jota käytin kyllä mahdottoman paljon. Nykyisin vähemmän, sillä somen kautta asiat jakautuvat. Some vaatii entistäkin enemmän sanojen vartioimista, käyttäytymisestään vastuun ottamista. Ei ole yhäkään sopivaa mielestäni käydä intiimimpejä tuntemuksiaan läpi netissä, vaikka tuleekin joskus jokunen ylilyövä kaunan pirsta heitetyksi. Sellaisesta tulee paha olo itsellekin. Huumorilla menee paskemmatkin sanomiset, ja mikä parasta –  avoimuuden avulla voi huonoistakin fiiliksista päästä aika nopeasti eroon. Mutta onko kohderyhmä tunteitteni roskakori? Tunteita kun tulee ja menee, eivätkä ne sinällään ole itseään elämää. Eikä niille toimita valtaa antaa.

Televisio toimii samalla tavoin kuin tuolloin. Katson masiksessa sarjoja. Väsyneenä tappodekkarit maistuvat, vaikka ovatkin ihan silkkaa yökötystä. Jos niihin kätkeytyy upeita maisemia, kuten islantilaisiin – katselen tylsänä ihanan maisemakuvan toivossa vaikka millaisia hirttäjäisiä. Ei ole järkeä tuossakaan. Olisi parempi matkustaa Islantiin. Sen teenkin heti kun pystyn.

Noin hirveän toiveikas en ole enää ihmiskunnan  kehittymisestä, vaikka toteankin tuolla, että se tapahtuu evoluution kiduttavan hitaalla vauhdilla. Oma kuolo lähestyy, ja maailma on mennyt joiltakin osin todella hullummaksi. Tosin joiltakin osin paljon paremmaksi. Islamin salattuja maailmoja revitään auki niin että pommit paukkuvat ja viattomia lakoontuu.

Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat lisääntyneet. On tullut myös piraattipuolue, joka suurimmalta osaltaan ajaa niitä asioita, mitä itsekin pidän tärkeinä tiedonkulun ja median suhteen. Salassa ei pidä pitää  mitään meitä koskevia päätöksiä. Salassa sen sijaan on hyvinkin suotavaa pitää oman makuukamarinsa hommat.

Totuutta en enää etsi. Sitä ei tarvitse etsiä, sitä voi vain paeta. Pakenemiseen on tarjolla miljoonittain välineitä erilaisista uskonnoista mitä monimuotoisimpiin ideologioihin! Netistä löytyvät taivaan jos helvetinkin portaalit. Siitäkään en ole enää varma, jotta koostuuko sielu bittijonoista. Mutta ihan hyvin voisi koostuakin – ykköstä ja nollaa! Passiivisuutta ja toimintaa. Pysähtymättömänä virtana soluista tähtiin. Näitä kun latoo päällekkäin ja peräkkäin, niin jo alkaa tapahtua.

Viestinnän kimuranttisuuteen, ymmärtämiseen ja ymmärretyksi tulemiseen, on syvästi arvostamani professori Timo Honkela kehittämässä uutta tietotekniikkaa, jota kipeästi tarvitsemme. Sillä toisen kissa, on toiselle hevonen, eikä ymmärrys sanojen kautta välttämättä kohtaa.

https://www.facebook.com/rauhankone/

PS. Sarjakuvista Fingerpori on vienyt 20 vuoden takaisista suosikeistani ylivoimaisen voiton

PS 2. Avautumisprosessi-teeman alle sopivat myös terrori-iskut, arabikeväät, wikileaksit, tietovuodot yms. nykyiset tapahtumat. Voi myös käydä niin, että maapallo avautuu uusille asukkaille!

Theme: Overlay by Kaira Extra Text