Viime talvena täällä samoissa maisemissa kävellessäni sopivasti upottavilla hiekoilla päätin, että haluan tänne toisenkin kerran. Jos vain mahdollista. Corralejon hiekkadyynit, suojeltu luonnonpuistoalue, on ihaninta kävelymaastoa kuluneille nivelilleni. Lisäksi tämän saaren värit ja karuus tuovat mieleen Jäämeren seutujen karuuden, sillä erotuksella, että pukeutua ei todellakaan tarvitse turkishaalariin.

Aiheuttaa aina itsessäni runsasta sisäistä ristivetoa, kun kaverit toivottavat hyvää lomaa. Siksi, että matkani eivät suinkaan ole lomaa, vaan työskentelyä toisenlaisissa olosuhteissa. Pimeimpänä aikana haluan kuvata ja maalata valossa. Edes pienen hetken. Jotta sitten jaksaisin puurtaa pimeässä.

Tähän kaksiviikkoiseen liittyy myös harras toive siitä, että saisin motivoiduttua itseni hoitamisen säännölliseksi ja sellaiseksi, että pystyisin yhä jatkamaan yrittäjänä. Itsen hoitaminen yrittäjälle on elintärkeää muutenkin. Saati sitten tilanteessani, missä olen ollut surun murtama ja miltei liikuntakyvytön sekä henkisesti että fyysisesti. Kaksi kuukautta sitten mietin vielä, onko minulla enää minkäänlaisia resursseja jatkaa yritystoimintaa, tai yleensäkään elämääni jotensakin terveen ja täysjärkisen kirjoissa. Pikku hiljaa on kuitenkin tullut pala palalta hiukan lisää voimaa. Uskoa. Toivoa. Toivoa siitä, että voisin tehdä jotakin järkeenkäyvää myös siten, että siitä voisi olla iloa muillekin kuin vain itselleni.

Vesanto-lehden taittaminen ihanan ja kannustavan tiimin kanssa oli ensimmäinen oikea työ, minkä tein Miikan kuoleman jälkeen täyspainoisesti. Siitä tuli hyvä mieli monessakin mielessä. Ensiksi siksi, että tiedostin sen kautta, että pystyn työskentelemään ja toiseksi siksi, että juuri tuon lehden tekeminen on niin täysillä omille juurille sisään ajamista. Kolmanneksi tiimi, jonka kanssa lehteä saan tehdä, on niin kannustavan ihana, että sekin luo uskoa tiimityöskentelyn uudelleen nousuun elämässäni. Kiitos Vesanto-tiimi! Ja erityiskiitos Muutiimi!

Venäjän digimediapajaa olemme rakentaneet Jelenojen (Petrova ja Wild) kanssa useita kuukausia taustalla. On ollut mukavaa soveltaa tuotekehittäjän työkaluja tässä projektissa. Kaiken aikaa on takaraivossa ollut myös epäily, onko minulla riittävästi resursseja toteuttaa hanke. Nyt, kun se näyttää tulevan päivä päivältä todemmaksi, motivoidunkin koko ajan lisää. Juuri tätähän halusin jo Creada-valmennuksen aikana – kansainvälistyä. Se ei mennyt ehkä ihan niin kuin silloin kaavailin, mutta aika paljon sinne päin. Lisämausteeksi on tullut tiimityöskentely, joka on aina myös tiimioppimista. Ja jos oikein haluan yleistää niin kaikkien ihmisten elämän kuuluisi olla tiimioppimisprosessi.

Jottei lomailu olisi ihan liian lokoisaa, olen lueskennellut muutaman alan kirjan täällä.

Russell Sarder Learning: steps to becoming a passionate lifelong learner

Michael Nir  Building Highly Effective Teams How to Transform Teams into Exceptionally Cohesive Professional Networks – a practical guide

Max Chafkin Design Crazy: Good Looks, Hot Tempers, and True Genius at Apple

Brian Davidson Mind Maps: Master Mind Mapping in Under 90 Minutes!

Luen näitä kirjoja myös siksi, että pähkäilen yhä lähteäkö vaiko eikö Tiimimestari-43 valmennukseen. Se kun olisi niin mahtava tapa kehittää Venäjän tiimin kautta omiakin valmennustaitoja. Mutta en sano tuohonkaan vielä mitään. Tarvitsisin kuitenkin koulutukseen rahaa muutaman tonnin. Valitettavasti minulla on tieto siitä, miten paljon enemmän ihminen oppii tai saa aikaiseksi tiimissä, mitä yksin.

Mukavuusvyöhyke minussa haluaisi nyt luovuttaa kaikista ylenpalttisen vaativista projekteista. Toinen puoleni, joka ei ole ennenkään juurikaan painoarvoa antanut helpoille ja mukaville ratkaisuille sanoo – anna palaa vaan. Ans kattoa mitä pääni päättää muutaman dyynikävelykilometrin jälkeen.

Olemme kuunnelleet äänikirjoina Johannes Linnankosken Pakolaiset ja Juhani Ahon Lastuja. Nämä ovat olleet niin meheviä kuunteltavia, että nyt vasta ymmärrän antaa arvoa esimerkiksi Johannes Linnankosken maisemakuvaukselle. Uskomattomia kirjailijoita meillä on. Äänikirja on suurinta herkkua mitä ihminen voi itselleen tarjota kynttilän valossa ja hyvässä seurassa. Ensinnäkin, ei tarvitse miettiä kaiken aikaa miten olisi ohjannut elokuvan erilailla, sillä ohjaus on ihan omassa päässä.

Nyt kuvaamaan.