Kategoria: Abstraktit teokset

Neljäs mandala

Neljäs mandala

Takana on asiakastöitä graafisen suunnittelun rintamalta, kuvankäsittelykoulutusta vesantolaisille, Vesanto-lehden ulkoasusuunnittelua, yrittäjätapaamisia ja yhdet vaalit. Kuopiolaisen Eeva Mäkisen kampanjaa tuin tekemällä muutamia yhtä pirteän väristä esitelippusta mitä Eevakin on. Hän sai kivasti ääniä, mutta ei ihan valtuustoon saakka yltänyt. Monitoiminainen. Kulttuurin ja kulttuurihyvinvoinnin uranuurtaja. Nainen, joka tekee, vaikka osaa myös puhuakin. Joskus tuntuu, että pelkkä puhe riittää. Työkansa vaatii kuitenkin tekoja. Pelkkä teoria ei riitä koskaan. Ehkä teoria teoriasta. Tieteessäkin jatkuva analysointi on vain työkalu, mutta pitää tieteilijänkin kokeilla.

.

Olen ihmetellyt usein myös sitä, mihin ihmisestä kaikkoaa kokeilunhalu? Onko niin, että iän myötä tulee paineita alkaa olemaan tietynlainen. Hitaampi, tottahan toki, mutta hitaastikin voi oppia uusia asioita kaiken aikaa. Hitaasti oppii ihan yhtä hyvin kuin hosumalla, jos ei sitten paremminkin. Nopeus on yliarvostettua. Hitaasti tulee lisäksi vielä hyvä! Ja hosumalla juu, niitä pissapääpenskoja! Itse olen kokeilunhimoinen hosuja. Siitä seurauksena on pajon myös makkelia. Olen aina halunnut sekottaa vanhaa ja uutta. Kalliopiirrosta ja bittejä.

.

Digiaika on tuonut informaation säilytysongelman: minne se bitti katoaa kymmenessä vuodessa? Mihin häviävät cd:lle poltetuista kuvista värit? Tässä ehkä suurin syy siihen, että olen myös intohimoisen kiinnostunut kalliopiirroksista. Ne ovat tuhansien vuosien takaa. Tosin ovat niistäkin värit kadonneet. Miten voisi bitin saada kiveen piirretyksi. Vai onko niin, että meillä ei ole kylliksi arvokasta informaatiota säilytettäväksi tuleville sukupolville?

.

Huomenna vien Tervon kirjastoon Arkaaisia Unia. He, jotka eivät niitä ole vielä livenä nähneet, niin tervemenoa Tervoon. Tervo on muutenkin minun suosikkikuntani heti Vesannon jälkeen. Maisemaltaan upea.

.

Ja sitten tämä yksi mandala lisää. Elämänkukka kuvio on kiehtonut minua useita vuosia. Iloinen yllätys oli löytää elämänkukkakuvio myös Vesannon kirkon kellotapulista. Siellä kävimme Kuvia ja Tarinoita -porukan kanssa. Elämänkukka kuvion sanotaan olevan yksi niitä peruskuvioita, mistä kaikki elämä koostuu.

.

Elämänkukka -mandala 4. Digitaalinen kollaasi 70 cm x 50 cm. Käsinsigneerattu valokuvavedos 150 €.

 

 

Abstraktioita

Abstraktioita

Abstraktit teokset ovat useiden vesivärimaalausteni digitaalisia yhdistelmiä. Tykkään kovasti maalailla vesivärillä, akryylillä, öljylläkin. Mutta vesiväri on kaikista ihanin, koska se ei saastuta vesiä eikä keuhkoja. Paitsi ne, jotka ovat yleensä made in China, joissa lukee että ongelmajäte. Sellaisetkin olen joskus tullut köyhyyksissäni hankkineeksi. Parhaat vesivärit saa Venäjältä ja ne ovat hunajapohjaisia. Olen julkaissut näistä osia Facebook-sivustolla, mutta nyt nämä siirtyvät myös tänne.

.

Kirjeitä sarjaa

.

Kirje 1. Digitaalinen kooste vesivärimaalauksistani. Koko marginaalien kanssa 40 x 50 cm. Käsinsigneerattu valokuvavedos 120 €.

 

Kirje 2. Digitaalinen kooste vesivärimaalauksistani. Koko marginaalien kanssa 40 x 50 cm. Käsinsigneerattu valokuvavedos 120 €.

 

Kirje 3. Digitaalinen kooste vesivärimaalauksistani. Koko marginaalien kanssa 40 x 50 cm. Käsinsigneerattu valokuvavedos 120 €.

 

Kirje 4. Digitaalinen kooste vesivärimaalauksistani. Koko marginaalien kanssa 40 x 50 cm. Käsinsigneerattu valokuvavedos 120 €.

 

Kirje 5. Digitaalinen kooste vesivärimaalauksistani. Koko marginaalien kanssa 40 x 50 cm. Käsinsigneerattu valokuvavedos 120 €.

 

 

 

Hiomista riittää

Hiomista riittää

Kesä on mennyt erittäin sosiaalisissa ja perhekeskeisissä tunnelmissa. Taiteeseeni en ole juurikaan ehtinyt paneutua. Nyt olen kuitenkin päättänyt vakaasti aloittaa todella tämän blogin pitämisen täällä ARShop.fi-domainin alla. Samalla kun kerron taideyrittäjän työhöni ja teoksiini liittyviä tunnelmia, esittelen täällä myös uusimmat teokseni. Joskus esittelen varmasti vanhojakin teoksiani, vaikka siitä tikutetaankin heti silmään!
.
Tässä blogikaupassa kaikki oleellinen kuitenkin vain suomeksi. Ja korkeintaan joskus savoksi.

.

Kauppa, joka on ollut domainin www.arsmirjanuutinen.com alla, ei ole koskaan toiminut. Sieltä ei ole juurikaan vedoksia teoksista ostettu, mutta sitä kautta ihmiset ovat ottaneet yhteyttä ja muutamia teoksia on toki mennytkin. Postikortteja on uskallettu ostaa tuoltakin sivustolta, vaikka maksutapa on ollutkin monelle vieras PayPal. PayPal on kuitenkin hyvin kätevä pienten kauppiaiden laskutustapa. Asiakkaalla täytyy olla vain luottokortti Visa tai Electronkin käy, jotta maksun voi suorittaa PayPalin kautta. Tietysti PayPal ottaa provikat, mutta tekeehän se välikäden työtkin. Ja maksu onnistuu maasta kuin maasta.

.

Tästä lähtien postikorttejakin voi tilata suoraan minulta sähköpostilla. Laitan malliston hinnastoineen tälle sivustolle.

.

Jos ja kun blogi on taidesellainen, niin esittelen näitä viimeaikaisia abstraktioita tässä nyt yhden. Eli nämä ovat digitaalisesti viimeisteltyjä käsin maalauksiani. Useimmiten pohjana on vesiväriteos, joskus monta vesivärimaalausta. Yhdistämällä ja kerrostamalla niitä, syntyy mediataidekuvia. Nämäkin ovat siis myynnissä. Hintaluokka sama kuin muissakin vedoksissa. Laitan hinnan teoksen yhteyteen.

Vesivärimaalauksista kootu digitaalinen valokuvavedos
Kirje 5

 

Teos on kooltaan valkoisten marginaalien kera 40 x 50 cm. Käsin signeeraan kaikki vedokset. Hinta abstraktioille on 120 € + postituskulut. Maksun voi suorittaa tililleni, tai lähetän vedoksen postiennakolla.

 

Theme: Overlay by Kaira Extra Text