Kategoria: Yleistä

Taideyrittäjyydestä ja Keskisuomalaisen jutusta kirvonnutta…

Taideyrittäjyydestä ja Keskisuomalaisen jutusta kirvonnutta…

Juttu Keskisuomalaisessa taideyrittäjänä olemisestani oli todella hyvin kirjoitettu. Kiitos siitä toimittajalle. Kiitos myöskin Keskisuomalaiselle siitä, että sijoitti  jutun kulttuurisivuille.  Meitä taideyrittäjiä alkaa olla jo melkoinen määrä. Hienoa jyväskyläläistä pioneerityötä on tehnyt mm. Neuvosen Kirsi.

Käytyäni Creada-valmennuksen noin vuosi takaperin, tulin ehkä ymmärtäneeksi syvemmin kohdallani mihin suuntaan olemme menossa ja itse asiassa hiukan sekin, mistä olemme tulossa. Tulemme 60 – 80 lukujen vasemmistovoittoisesta ajattelusta, missä taiteilijan tekemiset on maksettu yhteisistä varoista. Ei siinäkään mitään vikaa ole, mutta se ei vaan enää toimi. Times they are changing.

Itsekään en pidä sanasta yrittäjä. Yrittäjyys kuulostaa joltisenkin pakkoliikkeiltä. Olen kauan pohtinut mikä sana tätä tapaa tehdä työtä kuulostaisi houkuttelevammalta. Itsenäinen ammatinharjoittajakin on aika vaikea lausua. Yrittäjä on kuitenkin mitä enimmässä määrin työläinen, jolla työtunteja päivässä on usein huomattavasti enemmän mitä palkkatyöläisen 8-tuntia. Kokoomus käyttikin työläisyyttä mainoskamppanjassaan aika härskisti, vaikka ei puolueena varmasti ole pienen ammatinharjoittajan etujen edustaja. Vaikka työ ei saa ollakaan minkäänlainen mittari ihmisyydessä, on sen mielekkyys kuitenkin onnellisen elämän perusta. Kuten on rahakin. Ilman sitä ei ole ruokaa, asuntoa, vaatteita. Ja ilman niitä ei ole onnellinen. Kuin ehkä runsaasti hedelmäpuita kasvavalla trooppisella saarella.

Kun 70-luvulla kuljeskentelin taistolaisten lipun alla, merkitsi yrittäjä samaa kuin porvari. Porvari puolestaan samaa kuin humaanin ihmisen pahin vihollinen. Hippiliike oli myös osa identiteettiäni. Se taas puolestaan tarkoitti sitä, että sotaa vastutettiin militaristisesti rauhan puolesta marssimalla. Rakkaus merkitsi enimmäkseen sitoutumattomuutta ja vastuun ottamattomuutta ihmissuhteissa.  Tuolloin ei mielessäni käynyt, että yrittäjät tarjosivat työtä muillekin kuin itselleen. En tullut myöskään havainneeksi, miten paljon jo silloin oli todella pienituloisia yrittäjiä. Sellaisia kuten oma äitini, ompelijan ammatia harjoittava käsityöläinen.

Toimittuani nyt noin 13 vuotta yrittäjänä, alan ymmärtää, että pakkoliikkeiden tekeminen ja vastuun kokonaisvaltaisesti ottaminen omasta työllistymisestään, vaatikiin äärettömän paljon ponnistuksia ja rahaa. Lottovoittoa ei voi jäädä odottelemaan. Eikä myöskään apurahoja, vaikka niitä nykyisin haenkin. Rahaa on tehtävä myymällä omaa työtään, tai olemalla yhtenä päivänä viikossa Sivan kassana.

Vastaan on kävellyt myös markkinointihirviö. Mörrhh!  Mainostaminen kun on, ainakin itselleni, ollut aina jotakin hyvin epäkultturellia. Kukaan ei yhä edelleenkään tule hankkimaan teoksiani, jollen kerro siitä jossakin. Kukaan ei tiedä tekemisistäni tahi olemassaolostani yhtään mitään, jos en jollakin muotoa ilmaise sitä julkisesti. Jo kansakoulussa kehotettiin, että itseä ei tule esille tuoda, eikä ainakaan tekemisillään kehua. Omakehu haisee. Näillä asenteilla kun sitten ryhtyy yrittäjäksi, on asenteessa todella muuttamista. Nyt on uskallettava uskoa siihen, että minun tekemääni taidetta kannattaa ostaa seinälleen. Että minulla on todellakin jotakin sellaista annettavaa, josta voi joku jossakin  tulla vaikkapa iloiseksi ja josta pitää hiukan maksaa saadakseen sen. Jukka Virtanen käyttää mukavaa termiä mainoksesta: kaupallinen tiedote. Tiedottaminen kun ei ole läheskään niin epäkultturellia kuin mainostaminen.

Tänään en enää usko myöskään asioiden vastustamiseen. Uskon vain hyviksi kokemieni asioiden puolesta olemiseen. Sellaiset vastakkain asettelut kuten työläinen ja porvari, tuntuvat myös vanhoilta käsitteiltä. Ammattiyhdistysliikkeeltä  ja vasemmistoliikkeeltä vaaditaan suuria muutoksia, jotta ne päivittyisivät ajan tasalle. Ei minusta silti ole kokoomuslaista tullut, vaikka yrittäjä olenkin. Piraattiliikkeeseen kuuluminen on kannanotto kulttuurin kaikille nyt ja heti saamiseksi. Ja sen, että kulttuurin tuottaja saisi palkkion suoraan tekemästään työstä itselle. Muuten olen yhä edelleenkin vasen vihreä.

Kurssi jatkuu, vaikka opinnot keskeytinkin…

Kurssi jatkuu, vaikka opinnot keskeytinkin…

Helteillä olin lomalla. Helteiden jälkeen työkoneeni oli yhteensä kolme viikkoa huollossa.Koneen puuttuminen tarkoitti loman jatkumista ja samalla myös jonkinasteista turhautumista siitä, että en voinut tehdä joitakin asiakkaitteni kanssa sovittuja töitä. Nyt pitäisi aikuisen oikeasti aloittaa jostakin päästä. Kuten joka syksy, nytkin on tullut sellainen mukava kutina, että jotakin kivaa tekemistä on alkamassa.

Bloggaaminen ei ole nykyään ollut kovin suosittua puuhaa. Ehkä Facebookissa ajoittain oleilu vie bloggauksen tarpeen melkein tyystin pois. Enkä tiedä voiko bloggaamiseen olla muutenkaan mitenkään erityisen suurta tarvetta. Toisaalta bloggaus on kivaa, sillä kirjoittamalla asioista selkeyttää niitä ensisijaisesti itselleen. Olen hyvin tietoinen siitä, että elämäni ei ole kovinkaan kiinnostavaa  ja toivonkin, että jokaisella on niin kiinnostava elämä itsellään, ettei kenenkään tarvitse elää toisten bloggauksista. Itselläni on myös bloggauksen ulkopuolista elämää. Jeee.

Keskeytin opintoni, koska hämmennyin voimieni ja resurssieni vähyydestä. Tajusin myös, että en haikaile yhdenkään tutkinnon perään. Minusta on vain kamalan kivaa opiskella. Nyt mietin mitä opiskelisin, kun en ainakaan hetkeen tuotekehittelijän erikoisammattitutkintoa tule tekemään. Jo vanhastaan tiedän, että minun on aivan turha aloittaa mitään sellaista, joka sitoisi aikataulullisesti esimerkiksi viikottain johonkin tapaamiseen. En halua sitoutua juuri mihinkään säännölliseen, sillä tiedän, että haluan tehdä useita nopeita ja täysin päättömiä ratkaisuja hetkessä. Yhtäkään kansalais- tai työväenopiston kurssia en siis aloita. Sen sijaan Ihmeitten oppikurssia luen koko ajan. Kuuntelen kurssiin liittyviä äänitteitä, Ken Wapnickin luentoja, Renardin kirjoja äänitteinä ja luen niitä myös paperilta. Siinä on kyllä kurssia kerrakseen. Mutta. Sitä ei voi suorittaa tuosta vain. Suorittaa sitä ei voi lainkaan!

Aina välillä egoni on aivan kauhuissaan, ja sitten taas täysin tyynin mielin paukuttelee menemään omana itsekkäänä, erillisenä itsenään. Olen jossakin vaiheessa kurssia, mutta en todellakaan tiedä missä vaiheessa. Eikä siinä kaiketikaan mitään aste-eroja ole. On vain kurssi ja tehtävät. Anteeksianto, joka ei ole epätasa-arvoista minä täältä ylempää annan sinulle raukalle alhaiselle anteeksi, vaan kaikkien hyväksymistä tasa-arvoisena ykseytenä. Kurssi on vaikein aihe blogata, mutta kokeilen sitä kuitenkin. Julkisesti kai siksi, että en koe olevan mitään erikoisempaa julkisuutta, tai mitään sen suuremmin kummallisempaa yksityisyyttäkään. No se kurssista, se tulee jatkumaan hyvin pitkään, hamaan hautaan ja ehkä seuraaviin eläimiin. Hau.

Eilen sain itseni uudelleen piirtämään ja kokemaan piirtämisen mielentilaa, joka on hyvin liki hengellistä harjoitusta. Piirtelin susia ja karhuja omista ottamistani valokuvista. Eivät tulleet malliksi istumaan samalle tontille. Vaikka susia olen kuvannutkin heidän omassa tilassaan, heidän vierellään, lähellä ja liki. Piirtämistä siksikin, että saan pitää taas käsinpiirtämiskurssin aikuisopiskelijoille syyskuussa.

Apatheiaa ja talouskutistusta

Apatheiaa ja talouskutistusta

Kuuntelin illalla radiosta mielenkiintoista keskustelua onnellisuudesta Uusi Musta-ohjelmassa. Keskustelijoina olivat mm. Jari Sarasvuo ja Olli Alanen. Ohjelmassa tultiin jälleen kerran siihen tulokseen, että raha ei tee onnelliseksi tietyn rajan jälkeen. Eli perustarpeiden tyydyttymisen jälkeen. Se mikä taas tekee onnelliseksi on mielekäs tekeminen. Kuluttaminen ei ainakaan tee onnelliseksi, vaikka shoppailusta voi saada välillä samantapaisia hetkellisiä ja nopeasti ohimeneviä kiksejä mitä muistakin huumeista. Onnellisimmillaan olen kuitenkin apatheian tilassa, eli stoalaisittain (buddhalaisittain) haluamatta sellaista mitä ilman en voisi olla. Apatia tarkoittaakin siis tunteiden hallintaa eikä mitään pitkänaamaista tylsämielisyyttä. Sotaa Apatheiaa vastaan ei siis tarvitse käydä!

Olen aina ihmetellyt sitä miksi talouden pitää koko ajan kasvaa. Miksi yritys tekee tappiota, jos sen voitto on edellisvuotta vähemmän, vaikka olisi vielä kuitenkin voittoa! Yrittäjänä minulle ei ole koskaan avautunut kasvun mielekkyys. Olisi tietysti hienoa pystyä työllistämään joku muukin kuin vain itseni, mutta yrittäjyys on ollut itselleni vain tapa tehdä työtä, joka on mahdollisimman mielekästä. Saan tehdä miltei sitä mitä haluan.

Taiteen osuuden lisääminen työssäni on elämäni muuttamista entistäkin mielekkäämmäksi. Prosessi voi johtaa entistäkin vähäisempiin tuloihin, tai sitten maailma muuttuu ja aineettomalle aletaan antaa enemmän arvoa mitä aiemmin. Arvoja on tähän asti mitattu aineella ja omistamisella – kultaharkoissa! Tulevaisuuden arvot mitataan terveytenä, elämyksinä, yhteisenä aikana, luovuutena, ilona ja kykynä leikkiä. Bonuksia saadaan siitä, miten paljon on pystynyt vähentämään kulutusta, miten paljon on pystynyt kierrättämään tai säästämään luonnonvaroja.

Käsillä tekemisen onnellistavaa vaikutusta ei pidä unohtaa, vaikka virtuaalimaailmasta tuleekin arkipäivää. Uskon, että kaikkein vanhin viestintä on ollut telepaattista, sanatonta hiljaista tietoa, joka on ollut kaikille yhteistä. Nykyinen, tosin toistaiseksi hyvin epätasa-arvoinen, tietoyhteiskunta lähestyy tätä yhdistämällä ihmisiä verkon kautta. Pian verkko käy tarpeettomaksi ja ihminen on vain yksi kokonaisuus, joka tietää ilman mediaa mitä tapahtuu missäkin. Itse asiassa ihmiskunta valaistuu. Minkäs sille voi! Auts.

Käsin piirtäminen ja maalaminen tulevat siis kulkemaan mukana työssäni. Mutta ehkä teen näistäkin tuotteista jaettavampia virtuaalimaalauksia, eli maalaukset siirtyvät mp4-tiedostoina kännyköihin tai edullisina vedoksina tai screenversioina ihmisten huusholleihin.

Pari kuukautta sitten lukemani kaksi erinomaista kirjaa John Naishin Riittää jo ja Kari Ojalan Irti tavarasta, ovat olleet loistavia viitoittajia valitsemallani tiellä. Pyrin mahdollisimman aineettomaan ilmaisuun taiteessani. Se tarkoittaa ensisijaisesti vedoksia tai ladattavia tiedostoja. Television kohdalle tulee taidescreen, johon voi mielialan mukaan vaihtaa teoksen. Olen etsinyt screenbisneksistä yhteistyökumppania, mutta en ole vielä tavoittanut. Yksi on ollut hiukan kiinnostunut, mutta ei vielä tarpeeksi.

Solutapaaminen

Solutapaaminen

Eilen osa meistä Sammon Takojista kahvitteli ja päivitti tilannettaan Rhea-laivalla satamassa. Paljon oli taas tapahtunut itse kellekin meistä. Monenlaista prosessia, haastetta ja kriisiä. Toisten kautta huomaa paremmin myös sen, mitä itse on tullut tehneeksi. Mistä johtunee se, että koko ajan pitää itseään ainakin jonkun verran laiskana ja että pyrkii syyllistämään itseään siitä, että ei ole mukamas saanut mitään aikaan. Kaikesta syyllistämisestä ja itseruoskinnasta huolimatta, on tapahtunut todella paljon asioita.

Omalla kohdallani kehityshaasteen otsikko on selkeytynyt. Se on Artmp4. Aleksin mukaan sellaista kehittelee moni muukin. Tosin minä en siitä ole kuullut, mutta yleensäkin ihminen on kollektiivinen koneisto ja samanaikaisesti tehdään samantapaista ajatustyötä yhtäällä jos toisaallakin. Olenkin sitä mieltä, että on vain yksi ihmisyys, josta me olemme vain osasia.

Totesin eilen ryhmällemme, että minä olen nyt enemmän ”uskossa” kuin bisneksessä. Koska uskon enemmän siihen, että minun on hyvä suunnitella juuri nyt tätä edullista, kaikille jaossa olevaa kännykkäänkin tai vastaavaan ladattavaa audiovisuaalista tuotantoa. Oikeastaan en ole vähääkään huolissani kassavirroista, katesuunnitelmista tai ansaintalogiikasta. Minua kiehtoo ajatus tehdä jotakin ja jakaa se jokin. Toisaalta haluan tehdä kaiken sen mitä teen, juuri niin hyvin kuin taidan.

Siis, uskokaa tai älkää: raha kasvaa puissa! Meidän tulee vain noukkia se sieltä – omenina, banaaneina, kirsikoina.

Lukupisteitä. Hmmm. Niitä saattaisin nyt ottaa esim. Jokapiraatinoikeus kirjasta, Vaativa kuvankäsittely kirjasta, David Hewsonin parista dekkarista, joiden kannet ovat työn alla – A season for the dead ja The Villa of mysteries. Kolmelta Rooman-kuvausmatkalta ovat kuvat nyt erinomaiseen ja hyödylliseen tarpeeseen. Tämä tiedoksi myös verottajalle, joka on matkat minulle verovähennyksinä suonut! Verovirasto onkin yksi parhaita toimeksiantajiani tänään. Eivät maksa pimeässä, mutta maksavat taatusti tehdystä työstä. Ovat toimeksiannossaan jämptejä ja tekevät kiitettävästi oman osuutensa. Asiakkaallakin kun on osuutensa yhteistyössä ja palvelutehtävissä. Kuka palvelualan ammattilainen jaksaisi aina hymyillä tosi vittumaiselle asiakkaalle!

Tänään pääsen mökille, missä on pienet tyttöpuoliset lapsen lapseni ja osa vanhemmistaan. On minulla hyvä ja rikas elämä. Täysi ja antoisa!

PS. enpä päässytkään, huomasin olevani kuumeessa ja kurkkukivussa. Ohhoh! Kaikkea sattuu. Joudun lepäämään keskenäni dekkareiden parissa.

Julkaistiin jo!

Julkaistiin jo!

Uudet sivuni julkaistiin jo 10.6.2010 klo. 15.12! Samalla totesin että siirto epäonnistui! Että jäljellä oli ainoastaan visuaalinen ilme! No mikäs siinä, eihän siinä mennyt kuin vajaan vuoden työ taivahan tuuliin. Tosin suurin osa siitä suunnittelua ja Uni-sarjojen fiilausta  ja uusien teoksien tekemistä.

Sivustolle tulee kaikki se, mitä opin Creadan aikana ja osa siitä mitä teen nyt Sammon Takojissa. Aikataulu ei ole ollut  ihan suunnitellun mukainen, mutta kuten kaikkiin projekteihin, tähänkin on tullut useita suunnan muutoksia.

Ensimmäisessä versiossa kauppaani oli vaihtoehtoina myös canvas-taulut ja julisteversiot. Uusimpaan niitä ei  tule, mutta on mahdollista kysyä eri vaihtoehtoja. Esimerkiksi Urbaani-sarjan teosten olen huomannut toimivan suurjulisteina tehokkaasti. Kaupan kautta voi siis tilata ainoastaan valokuvavedoksia, jotka ovat käsin signeerattuja. Muutamista teoksista olen painatuttanut myös postikortteja. Niitä, kuten muutakin materiaalia, tippuu kauppaan pikkuhiljaa. Niin paljon vain häivähti bittien paratiisiin! Sellaista se elämä on: yksi pieni häivähdys eikä mitään enää ole! Ehkä pieni savuvana.

Uniikkeja maalauksiani lisäilen myös pikkuhiljaa. Niiden kanssa pitää vain tehdä sama, mitä tein Uni-sarjojen teoksillekin: arkistoida ja järjestellä. Numeroida ja mapittaa. Mikäs sen luovempaa puuhaa.

Oiva-oivallutuspakka, jossa on terapia ja virikekäyttöön tarkoitettua vahvasti tunnepitoista kuva-aineistoa voi tilata myös yksittäisinä  A6-kokoisina kuvina. Tätä sarjaa on testannut mm. Eeva Lehtovuori Sanat- ja Sinä kirjallisuusterapiakursseillaan. Saimme hyvää palautetta kuvien käytöstä. Nyt kuvastoa testaa Ensikotien päihdeäiti-ryhmän vetäjä Tarja Kekki.

Melkoisen tovin mietin myös kieliversioita, mutta päädyin sekakieleen, eli oletan, että suurin osa suomalaisista asiakkaistani ymmärtää englantia. Itsehän en osaa kumpaakaan, mutta sujuvasti tulen ymmärretyksi melkein missä vain. Jos en muuten niin sitten piirrän! Oletan, että asiakkaani osaavat käyttää myös sähköpostia ja puhelinta esittääkseen mahdollisia lisäkysymyksiä. Vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiinne!

Blogin kirjoittamiseen in English en edes kuvittele ryhtyväni. Se olisi aivan liian hauskaa ainakin sitä äidinkielenään puhuville, kuten totesin jo takavuosina kirjeenvaihdossa Johnin kanssa. Hän sai nauraa itsensä läkähdyksiin virheilleni! Mutta ei elämä ole mikään naurun asia! Tämä pitää ottaa ihan kirotun vakavasti.

Maksutavat. Tämä on tuottanut erityisen paljon ongelmia! Kauppani on tehty ilmaisella wordpress-pohjaisella e-commerce-ohjelmalla, johon Checkoutista ostamani pankkipalvelukoodaus ei sitten sopinutkaan. Painikekoodausta ollaan tekemässä. Eli pankkipainikkeet tulevat myöhemmin. Sen ajan tilalla on PayPal, jonka käytön ainakin amerikkalaiset taitavat, mutta olen minäkin sitä oppinut käyttämään. Sen näkee Visa-laskuista!

Videoprojektit ovat sitten asia ihan erikseen. Eli videon puolella olen vielä untuvikko, mutta tiedän millaisia videokoosteita jatkossa haluan tehdä. Visuaaliset käsikirjoitukset ovat päässäni. Olen hankkinut myös asiaankuuluvaa välineistöä liikkuvaa kuvaa varten ja intoa liikuttaa kuvaa (tosin hitaasti) on tuhdisti enemmän kuin aikaa ja taitoa tällä hetkellä. Mutta siinäkin, kuten elämässä muutenkin, aika ja kantapääkoulu opettavat.

Hinnoittelu on aina kaikkein vaikeinta. Erityisesti kun on kyseessä taide. Vielä vaikeampaa kun olen sielultani piraatti ja haluaisin, että kaikki kulttuuri olisi kaikille ilmaista. Juuri siksi olen liittynyt myös ensimmäistä kertaa elämässäni puolueeseen – Suomen Piraattipuolueeseen. Kannatan hartaudella heidän ajamaansa kaikille yhteistä avointa tietoyhteiskuntaa ja asetun varmasti vielä kansanedustajaehdokkaaksikin, jahka taiteellinen urani alkaa olla loppusuoralla.

Seuraavaksi aion kehittää mp3-tyyppistä parin minuutin taidepläjjäystä, jonka voisi tilata esimerkiksi euron hintaan kännykkään. Tuotenimi on artmp4. Saa varastaa. Kaikki on kuitenkin yhteistä. Ainakin kun on kyse pääomasta. Vai mitä Marx?

Kiitos myös kaikesta antamastanne palautteesta. Odotan sitä kiihkeästi!

Theme: Overlay by Kaira Extra Text