Yhteenvetoja kaikesta kesällä kaatuneesta

Kesästä jäi mieleen useita kaatumisia. Mökkitontilta kaatui liki 60 puuta. Työkone kaatui totaalisesti ja oli kolme viikkoa korjattavana. Itse olen pysynyt toistaiseksi pystyssä, vaikka puitten kuolema kyllä itketti vähän aikaa. Keskeytin myös opintoni, sekin eräänlainen kaatuminen. Toisaalta tiedän, että jossakin toisessa kohtaa voin jatkaa sitä, sitten kun on opinnoille parempi hetki ja motivaatio korkeammalla.

Haluan minimoida kaiken sen tekemisen, mitä en todella halua. Silti jäljelle jää vielä lukuisa joukko sellaisia tekemisiä, joita teen velvollisuudesta tai siksi, että saan niiden avulla jatkettua sellaisen tekemistä, mitä todella haluan. Graafisen suunnittelun jatkaminen antaa mahdollisuuden tehdä taidetta. Graafinen suunnittelu ei myöskään ole mitenkään ikävää, vaikka teenkin sitä useimmiten rahoittaakseni taiteen tekemistä.

Olen lukenut nyt Marlo Morganin Viestiä ikuisuudelta ja siitä ilmenee Australian aboriginaalien maailmankuva tismalleen samanlaisena mitä IOK esittää, tosin tietysti kerrottuna aboriginaalikielellä. Alkuperäiskansoilla on ollut tieto ykseydestä. Taito kommunikoida telepaattisesti. Hengen ikuinen olomuoto. Kuolemaa ei ole. Keho on harhaa. Aikaa ei ole. On ”vain” ikuisuus. Henki on ikuinen. Todellinen kommunikaatio telepaattista.

Tästä on hyvä harpata piratismiin, avoimeen koodiin ja kaikkinaiseen läpinäkyvyyteen. Minusta tuntuu, että kaikki tämä erityisesti nuorten avoimuuteen pyrkiminen, kulttuurin vapauttaminen ja kaikille saatavaksi mahdollistaminen on paluuta telepaattiseen kommunikointiin ja sen hyväksymiseen, että olemme yksi ja että kaikki hyvä mitä teemme tulee itsellemme. Itselle, joka olemme me kaikki yhtenä ja yhdessä. Lopulta, ikuisuudessa – eli juuri nyt – ei tarvita enää edes verkkoa kommunikointiin! Se on sitten sitä kuuluisaa taivaassa olemista ja yhtä orgiaa!

Yksi tietoisuuteen nousseista kaatumisista on uskontojen merkityksellisyys elämässäni. Kristinuskon tai oikeastaan minkä tahansa uskonnon näkeminen egon toiminnaksi.  Uskonnon keinoin kun on niin kovin helppoa arvottaa, syyllistää, tuomita, uhkailla ja ylipäätään vertailla. Erään vanhan jo vainautuneen valtiomiehen sanoin: kyllä kirkossakin voi hengellisen kokemuksen saada – eli ei se silti mikään este ole!

Ja mihin sitten vertaat, kun tajuat, että tämä kaikki on vain omaa luomustani, egoni tekemä elokuva, josta olen ihan itse vastuussa! Voi Jeesus ja Buddha! Pääsitte pälkähästä jälleen kerran!

3 thoughts on “Yhteenvetoja kaikesta kesällä kaatuneesta

  1. Moi Mirja ja terveisiä Helsingistä!
    Kirjoitit:
    ”Olen lukenut nyt Marlo Morganin Viestiä ikuisuudelta ja siitä ilmenee Australian aboriginaalien maailmankuva tismalleen samanlaisena mitä IOK esittää, tosin tietysti kerrottuna aboriginaalikielellä.”

    Luin kirjan 90-luvulla. Ongelma on siinä, että Morganin kirjassa aboriginaalien maailmankuva saatetaan tosin esittää samanlaisena kuin IOK:ssa, mutta sen sijaan täysin erilaisena kuin aboriginaalit itse sen näkevät. Aboriginaaleja kirja aikanaan loukkasi ja se leimattiin totaaliseksi fiktioksi. Esimerkkejä mielipiteistä löytyy mm. täältä http://www.amazon.com/Mutant-Message-Under-Marlo-Morgan/dp/0060926317 .

    Ainakin itselläni Morganin kirja ”kaatui” aika pian lukemisen jälkeen, kun näitä kritisoivia kommentteja alkoi tulla julkisuuteen.

    1. Hei Sari,

      mielenkiintoista! Luin myös silloin kauan sitten Oikeista ihmisistä kirjan Morganilta. Toisaalta fiktiota kaikki tyynni! Kiitos kommentista!

  2. Sarin kommentin kommenttiin vielä lisäys: eli ei se ole kirjassa, eikä aboriginaaleissa, vaan minussa se kaatuminen!

Comments are closed.

Theme: Overlay by Kaira Extra Text