Toissa iltana oli puolituntinen, jolloin kävi omituinen hyrräys – piti todeta se poikaystävälle ihan ääneen: minua ei nyt väsytä! Yli kahteen vuoteen minulla ei juurikaan ole näitä hetkiä ollut – että olisin ollut pirteä. Vetovoimanlaki kyllä pelittää, eli hokemalla jotakin vetää hokemaansa puoleensa ja saa varmasti tilaamansa. Eli kahden vuoden minuaväsyttää minuaväsyttää hokeminen saa nyt riittää. Enää ei väsytä, ainakaan niin paljon. Olen pirteä. Antaahan tulla nyt sitä pirteyttä niin että piisaa! Kiitos.

Jälleen on inventoinnin aika – hyvin raadollinen ja käytännössä tapahtuva. Roudaan mökiltä ja kotoa kaikkea taiteen tekemiseen liittyvää kamaa Ahvenisen koululle, missä ateljeetila on vihdoinkin totta. Koko ajan Rouva Huolenkantaja naputtaa takaraivossa, jotta kuinkahan kauan tätä iloa riittää: kunta voi koulunsa myydä. Tai se voidaan tarvita pakolaiskeskukseksi. Tai pommi voi pudota niskaan. Itsekin voin heittää lusikan nurkkaan mikä päivä tahansa. Jos muu luovuus ei kuki, niin huolen aiheiden kehittelyssä olen melkoinen maestro. Miksi en voisi ajatella, jotta väistyn tarvittaessa. Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos. Kaikki virtaa. Panta rhei. Kukaan ei ole jäänyt tänne ikuisesti maalailemaan edes taivaan rantaa.

Oma elämäni on ollut hyvin muuttuvaista. Viime aikoina ei ole esiintynyt kovinkaan suurta muutosvastarintaakaan. Vaikka tietysti se ensimmäisenä ainakin piipahtaa laiskan mielessä – ei kai vaan taas tarvitse alkaa tekemään jotakin. Kaikista laiskimmathan ovat yrittäjiä: ovat valmiita tekemään ihan mitä vain, jotta ei tarvitsisi tehdä mitään. Kahdeksantoista vuotta meni yltiöpäisessä tekemisen vimmassa. Mitä syntyi burn outin lisäksi. Ihan mahdoton määrä roskalavalle ja nuotioon pistettävää, painotuotteita paperinkeräykseen. Paljon on syntynyt – sekä makkelia, sytykettä, että ihan mukiin menevääkin tuotetta.

Jos en ole aina onnistunut, niin olen kyllä kovasti yrittänyt. Tänä päivänä onnistuminen ei tunnu edes tärkeältä. Pääasia, että vielä virtaa, vaikka vähän tönkömminkin. Että saan vieläkin opetella. Viimeinkin olen varmistunut myös siitä, että yhdessä asiassa olen aivan varmasti oikeassa: en tiedä paljoakaan, oikeastaan en juuri mitään.  En paljoakaan myös osaa. Elämässä on kuitenkin yhä paljon mielenkiintoista, jota haluan opetella ja kokeilla. Onnistuin tai en. Opin tahi olin oppimatta. Jonkinlainen liike on tärkeintä. Muutos. Miten kiitollista on omistaa toimivat raajat. Toki hiukan kolottavaiset, mutta silti vielä hieman aiempaa kapeammalla liikeradalla toimivat!

Yksi selkeästi erottuva punainen lanka on koko rojujatkumossa ainakin. Värejä olen näköjään aina rakastanut. Se rakkaussuhde jatkuu yhä.

Ehkä olen pyrkinyt myös suvaitsemaan ja arvostamaan kaikkea elollista – sillä on minulle itseisarvo – eläimillä, ihmisillä, kasveilla, kivillä, universumilla ja mitä näitä nyt olikaan – quokka ja kenguru! Toivottavasti elollisen itseisarvo säilyy itsessäni, vaikka maailman tilanne näyttää epätoivoiselta, oikeassaolemisen sodat riehuvat ja tunteet käyvät kuumina muutoksien aiheuttamien pelkojen vuoksi. Ja vaikka ihminen yhäkin olettaa, että hänen arvonsa perustuu johonkin ulkoiseen:  suorittamiseen, ihon väriin, lompakon paksuuteen, uskomusjärjestelmiin, pörssikursseihin, valtaan. Hallinnan tunteen saavuttamisen harhaiseen pakkomielteeseen. Kun ei voi hallita, pelottaa.

Löysin roudatessa myös kolmen kuvan sarjan, jonka olen tehnyt vuonna 1987 aikana, jolloin työskentelin insinööritoimistossa teknisenä piirtäjänä. Silloin olin yhdistellyt kollaasiin runojani, sähköpiirrossymboleja ja vähän vesiväriä. Yksi runo kuvista pomppasi esille: ainoa ongelma ongelmattomuus, ainoa turva turvattomuus. Tänään muuttaisin tuon ongelmakohdan: ainoa haaste haasteettomuus ja turva-kohdan jättäisin ennalleen. Turvattomuus on elämän peruskuvio. Hallinnan tunne on vain tunne. Turvattomuus on pelokkuutta. Pelkoa ei hävitä muu kuin rakkaus. Uskon rakkauteen. En mihinkään muuhun.

PS. Kuvittelin voivani jättää vihdoinkin pois toiminimeeni perustuvan nettisivustoni www.arsmirjanuutinen.com, mutta huomasin, että melkein kaikissa töistäni painattamissa postikorteissa oli tuo osoite. Jouduin ottamaan domainin uudelleen käyttöön. Yritän saada jossakin vaiheessa elämääni tuolle sivustolle myös luettelon kaikista myytävistä töistäni. Se on iso työ. Onneksi olen NIIN pirteä!

 

One thought on “nyt virtaa ateljee/galleriatila

  1. Otan osaa positiivisuuspäivityksiin koska asiassa on perää mutta peräämään emme jää liikaa katselemaan. Katso taakse ja ole kiitollinen. Katso ylös ja toivo. Katso alas ja näe ihmeet. Katso sivulle ja näet ystävät. Vaan olet sie aika makee mimmi.

Comments are closed.