Onpa ollut ihanaa sotkea vesivärejä keskenään, kokeilla kumisementtiä, eri sävyjen keskinäistä leikkiä. Olen hyvin ihastunut vesiväreihin juuri nyt. Astmakeuhkollekin ne sopivat paremmin mitä kovemmilla aineilla sekoitettavat. Maalasin jo Fuerteventuralla läjän tilkkutäkkitilkkuja tuleviin koosteisiin ja lisää maalaan heti, kun asiakastyöt ja päivän valo, tai tarpeeksi voimallinen keinovalo, niin sallii. Prosessi on siis palasista koostuvaa, kuten aina ennenkin töitteni kohdalla. Kaikki kokonaisuudet koostuvat pienemmistä paloista. Kuten leipäni maailmalla.

Kun siirryin digitaaliseen vaiheeseen, alkoi tuntua, että tämähän on ihan selvästi paperit seuraavaan tilinpäätökseen Marjalle. Eli monta pientä, mutta joku isompi tulee tuossa ihan selvästi. Mutta se tulee vasta ensi vuoden tilinpäätöspapereihin.

Pykeijän, haluaisin niin mielelläni kirjoittaa Pykeijan aalla, mutta itse kirjoittavat sen äällä, joten menköön nyt – ystävien nettisivut alkavat olla valmiit muutamaa kuvakoostetta vailla. Ensi kesänä tahdon mennä kuvaamaan juuri Pykeijään, jotta saan kunnon galleriakoosteen. Nyt on kuvia ollut käytössä rajallinen määrä. Suurin osa kuvista on tullut asiakkailta.

Samalla kun kasaan toisella kädellä papereita kirjanpitäjälleni, kirjoitan todo-listaa, jossa päälimmäisenä on arkistojen selkiyttäminen, vanhojen kuvien poistaminen, sillä maailman terat eivät riitä kaikkiin vinksahtaneisiin ja värjyviin kuviini. On aivan oleellinen tosiasia digikuvauksen aikanakin se, että vain muutama kuvista on käyttökelpoisia. Määrä ei takaa laatua, mutta kuvaamisen määrä mahdollistaa kyllä sen, että samalla voi oppia enemmän kuin siinä, että ottaisi vain yhden kuvan kulloisestakin kohteesta.

Sain päätökseen myös Peter Hoegin Norsunhoitajien lapset. Olen hidas lukija ja vielä hitaampi, jos teksti on tuollaista, että todellakin jokainen sana pitää tarkkaan lukea, koska se on niin mehukas. Hörähtelin ääneen pitkin kirjan sivuja. Sellainen on todella harvinaista. Miten voi 14-vuotiaan jalkapalloa pelaavan pojan näkökulma maailman henkisiin kysymyksiin ollakin raikas. Nam. Mitäs tämän jälkeen voi lukea? Täytyy varmaan kaivaa Hoegin muu tuotanto esille. Lumen tajua olen tankannut useampaankin kertaan, mutta se ei naurata. On silti hienoa tekstiä.

Päivin kanssa eilen mietimme näitä kuvan ja sanan eroja. Koen, että sanalla taiteilevat ovat enemmän älykköjä, tai käyttänevät vasenta aivopuoliskoaan enemmän mitä kuvaa tekevät. Tosin on paljon niitä, joilla aivopuoliskot toimivat molemmat. Ehkä myöskin yhtäaikaa. Kuitenkin, vaikka koen olevani älyllisesti hyvin vähäpätöinen, suorastaan nallepuhaivoinen, niin koen että pystyn hyvinkin kokemaan asioita visuaalisella tasolla.

Tässä akvarellitilkkutäkki eli tilinpäätös!