Juuri valmistuneita abstrakteja

Keltaisia viivoja 1/5
Pinta 1/5
Jatkuvuus 1/5

Jatkuvuuskuvastani pari sanaa. Tehdessäni sitä mietin, miten erilaiset meihin kasvatetut arvot, erityisesti uskontojen tuomat tavat, muokkaavat koko yhteiskuntaa, ihmisyyttä. Miten juuri nyt erityisesti islamin uskon epädemokraattiset arvot saavat julkisesti huomiota. Pitkässä juoksussa, kehityksen helminauhassa, tämäkin aikakausi edistää tasa-arvoistumista, hinnalla, joka muodostuu uskomuksesta, että jollakin olisi oikeus tuhota toinen. Ketään en silti syytä enkä moiti uskomusten jakamisesta kasvatuksessa. Se nyt vaan on tapana, että vanhempien uskomukset siirretään jälkipolville, jotka kapinoivat, mutta siirtävät kuitenkin samat uskomukset hiukan ehkä tietoisemmassa muodossa seuraavalle. Olisi hyvä, jos ihmisille opetettaisiin heti pienestä pitäen kriittistä ajattelua ja filosofiaa, missä vääristyneet uskomukset kyseenalaistettaisiin. Myös kristinusko on saanut vuosien varrella katsoa monta kertaa itseään peilistä. Mikä tahansa uskonto, uskomus, ideologia, joka pitää ihmisen sokeassa, tiedostamattomassa tilassa on syvältä.

Nämä abstraktit teokset ovat olleet työn alla pitemmän aikaa. Julkaisupäiväksi tuli nyt juuri tämä päivä. Kuukausi jouluaatosta. Saattavat näyttää siltä, että olen vain sohaissut menemään. Siitä huolimatta teen aika paljon työtä yhteen teokseen. Materiaalinkeruuhetkestä saakka saattaa aikaa kulua lopulliseen julkaisemishetkeen vuosia.

Tekeillä on nyt myös työ, missä materiaalina on vuonna 1984 tehty maalaus. Se haastaa, enkä tiedä tuleeko koskaan valmiimmaksi. Kuitenkin mukana prosessissa tänään olen. Pähkäilen yhä Firenzeäkin, vaikka se pitikin olla jo kuopattuna utopioitten joukkoon. Onneksi on Pielavesi. Pielavesi is great ja se on totta. Pielavesi comes first.

Teoksista viisi vedosta käsin signeerattuna, museolaatuisille materiaaleille, kevyesti kehystettynä kokoon 70 x 50 cm, hintaan 220 € + pakkaus- ja toimituskulut, ellei haeta paikan päältä.

Theme: Overlay by Kaira Extra Text